XXIII.
Kun minä seuraavana aamuna läksin ulos Mustasta Kotkasta, tapasin sattumalta professori Toplerin, joka taas tuli puhumaan minulle italialaisista kirjoista. Minua kiukutti sydämessäni, ett'ei tohtori vielä ollut sanonut mitään hänelle. Vastasin, ett'en tosiaan voinut ottaa sitä huolekseni, ja että hänen arvoisa herra veljensä tiesi syyn siihen. "Ohoh!" sanoi professori kuuliaisesti. "Ohoh, vai niin!" Muodollisessa Saksanmaassa en ole tavannut toista niin muodollista miestä kuin professori Topler, joka veljestäänkin puhuessaan liitti mukaan kunnioittavia laatusanoja. Näin, että hänestä oli epäkohteliasta jättää minut noin vain seisomaan, ja että hän, kiellostani hämillään ei tiennyt mitä sanoa.
"Eilen soitettiin ja laulettiin Treubergilla", sanoi hän.
Kumarsin vaieten.
"Siellä oli neiti Luisekin", jatkoi hän.
Kumarsin taas. Hän odotti vielä hiukan. Sitten kumarsi hän syvään ja lähti.
"Neiti Luise!" Minusta tuntui, että hän toivoi paljon hyvää Violetille, ja se teki hänet minullekin hyvin rakkaaksi. Olisin tahtonut tavata hänet ja puhua hänen kanssaan Violetista, mutta en tiennyt sopisiko mennä käymään hänen luonaan. Muistin, että hän oli pyytänyt italialaista runoa, jonka olin sepittänyt häntä varten Bahnhofswaldissa, ja päätin viedä sen hänelle. Kun tulimme yhdessä Parkhausista, oli vanha Topler näyttänyt minulle von Dobran talon Marktgassen varrella. Muistin sen hyvin kahden ikkunan väliin kiinnitetystä Madonnasta. Topler oli kertonut minulle, että äidittömät tyttäret asuivat siellä isänsä kanssa, joka oli Eichstädt'in maaoikeuden jäsen.
Kello oli juuri yksitoista, ja minulle sanottiin, että neiti oli mennyt ulos puoli tuntia sitten hakemaan pikkusiskoaan Benediktininunnien kansakoulusta Pyh. Valpurin luostarista. Kysyin tietä sinne, menin luostarille ja tapasin koko joukon lapsia, jotka tulivat sieltä ulos, mutta en häntä. Jatkoin matkaani läntistä etukaupunkia kohti ja tapasin hänet hiukan kauempana poimimasta kukkia pikkusiskonsa kanssa niityllä Altmühlin rannalla. Hän kysyi meninkö Tiefenthaliin ja näytti hyvin iloiselta saadessaan kuulla, että olin tullut tapaamaan juuri häntä ja tuomaan hänelle runoja. Kysyin häneltä miss Yves'iä. Hän vastasi, että he olivat viettäneet hauskan illan Treubergilla, että hänen serkkunsa oli laulanut oikein hyvin ja eräs müncheniläinen herra hyvin huonosti.
"Teidän serkkunne lauloi Haidenrösleinin", sanoin minä.
"Oi, kuinka te sen tiedätte?" huudahti tyttö lyöden käsiään yhteen. Vastasin, että olin kulkenut Treubergin ikkunoiden alitse. Hän torui minua ja sanoi, että olin ollut hyvin paha, kun en tullut sisään.