En oikeastaan tiedä, kuinka tuo suloinen neitonen saattoi luottaa minuun, jota hän tuskin tunsi, ja hänen tekonsa ei todella ollut sopusoinnussa ihmisten järkevyyden kanssa. Luulenpa melkein, että olisin moittinut häntä silloinkin kun hän sanoi: luotan teihin. Nyt tunnustan hiukan huonolla omallatunnolla, ett'en sanonut mielipidettäni, vaan pyysin jännitettynä häntä puhumaan.
"Tahtoisin, että ystäväni olisi onnellinen", sanoi hän taas punastuen.
"Ja luulen ymmärtäneeni kuinka hän tulee onnelliseksi."
Ristin vaiti käteni; liian voimakas kiitollisuus ja hellyys estivät minua puhumasta.
"Sain tietää kaikki tädiltä", jatkoi hän, "jolle tohtori Topler oli sanonut sen. Violet ei ole kertonut minulle mitään. Hän sanoi minulle ainoastaan, että hän lähtee tänä iltana, ja että jos tapaisin teidät, sanoisin teille terveisiä häneltä. Silloin ei täti vielä ollut kertonut mitään ja ihmettelin suuresti tuota äkillistä lähtöä. Violet syleili ja suuteli minua sanoen: Rakas lapsi! eikä mitään muuta. Rakastan häntä niin paljon kuin voi rakastaa ja hän kohtelee minua sillä tavoin: 'Rakas lapsi, rakas lapsi'."
Näin hänen silmiensä kyyneltyvän.
"Hän tekee väärin", jatkoi Luise, "mutta mitä minä siitä. Kysyin lähdön syytä tädiltä ja huomasin kohta, että hän tiesi jotain, mutt'ei tahtonut puhua. Täti parka, kuinka tahtoisinkaan…!"
Nyt välkkyivät sinisilmät veitikkamaisuutta ja ylpeyttä. Sitten kertoi hän minulle, että Topler oli pyytänyt täti Treubergia hankkimaan tietoja minusta. Sitäpaitsi oli hän tutkinut Violetia, joka näytti järkkymättömästi pysyvän lupauksessaan, jonka hän oli antanut professorille, ja oli sen vuoksi lämpimästi pyytänyt rouva Treubergia olemaan puhumatta tästä kaikesta hänen sulhaselleen. Silloin oli Topler palannut rouva Treubergin neuvosta, joka miss Yves'in päättäväisyyteen nähden oli tuuminut, että minun tulisi pitää itseäni voitettuna, ja että asiain näin ollen voitaisiin sulhaselta salata kaikki. Sen vuoksi päätettiin, että Violet jollain tekosyyllä äkkiä lähtisi Nürnbergiin. Topler parka, joka ei ollut tottunut tällaisiin pulmiin, joutui milloin raivoihinsa, milloin vaipui alakuloisuuteen. Hän sekaantui kokonaan ja luotti ainoastaan rouva Treubergiin, joka oli sangen hyväntahtoinen henkilö, vaikka hän, Luisen mukaan, ei ollutkaan personoitu viisaus.
"Entäs sitten?" sanoin minä ällistyneenä.
Luise katsoi minuun. Hänen läpitunkeva katseensa nöyryytti minut ja ilmaisi minulle, että nuoressa tytössä piili nainen. Vielä te kysytte? sanoi se katse. Kuinka ette ymmärrä, että teidän täytyy seurata Violetia? Ettekö siis rakastakaan? Ei mikään ihmiskieli olisi voinut ilmaista sitä tarkemmin kuin nuo silmät.
"Minä tiedän jo!" huudahdin ennen kuin hän oli ehtinyt avata suutaan. "Minä en pidä itseäni voitettuna! Luulin vain, että teillä on vielä jotain sanottavaa."