"Violet, Violet! Darling!" [Violet, Violet! Lemmittyni!]
XXVII.
Hyvin aikaiseen seuraavana aamuna sain seuraavan kirjeen:
"Fanny Treuberg o.s. von Dobra. Olen pahoillani, että et ollut kotona toissa iltana, odottaa herra — — — tänään, sunnuntaina, kello yhdentoista jälkeen."
Kellon yhtätoista lyödessä soitin Treubergin talon ovikelloa: ei kukaan olisi, minun asemassani, voinut odottaa minuuttiakaan kauempaa. Minut vietiin samaan salonkiin kuin viime kerralla ja minua pyydettiin odottamaan rouvaa, joka kohta tulisi. En uskaltanut kysyä miss Yves'ia. Maljakoissa oli yhä kukkia, mutt'ei silloisia ruusuja, ja siellä olivat valokuvatkin. Tuolit vain olivat toisessa järjestyksessä kuin tuona päivänä. Menin pöydän luo. Tunsin vieläkin hänen hiustensa tuoksun, puristin taas hänen kylmiä käsiään rintaani vasten. Rouva Treuberg astui sisään.
"Mieheni on ollut vuoteessa eilisestä saakka", sanoi hän. "Tauti on aivan viaton, mutta hän on hyvin huolissaan ja tahtoo, että olisin aina huoneessa."
En tiennyt, mitä tämä johdanto tarkoitti.
Tein liikkeen kuin pyytääkseni anteeksi ja lähteäkseni pois.
"Ei, ei toki!" huudahti rouva. "Olen todella pyytänyt teitä tulemaan.
Istukaa! Jumalani, en tiedä kuinka alottaisin!"
Istuuduin vaieten.