"Te ymmärrätte jo", jatkoi hän.
"Kyllä, rouva hyvä, puhukaa vain."
"Kaikkea sitä saattaa tapahtua. Herra Jumala. Asia on niin monimutkainen ja tämä keskustelu teidän kanssanne on kovin outoa minulle! Ja sitten vielä mieheni sairaus. Melkeinpä menee pääni pyörälle. Odottakaa siis. Te olette puhutelleet tohtori Topleria?"
"Kyllä, rouva."
"Topler tuli tänne torstaiaamuna. Mies parka oli aivan ymmällä. Hän on puhunut miss Yves'in kanssa. Miss Yves selitti hänelle asian aivan suoraan, sanoen, että hän pysyy lupauksessaan ja pyysi häntä, ett'ei hän puhuisi mitään veljelleen. Sitten neuvotteli Topler minun kanssani. Nyt puhun suoraan: minä neuvoin menettelemään miss Yves'in tahdon mukaan, ettei sanottaisi professorille mitään ja että miss Yves kiirehtisi paluutaan Nürnbergiin jollain tekosyyllä. Niin päätettiinkin. Minä puhuin miss Violetille ja hänen piti lähteä eilen lauantaina puoli viiden junassa, sillä minä tahdoin saattaa häntä. Kun muka oli saapunut huonoja uutisia setä Yves'istä, siitä, joka on ollut Italiassa, sanottiin professorille, että Nürnbergin matkaa joudutettiin hänen tähtensä. Silloin tulee vanha Topler eilen, hiukan ennen kuin mieheni voi vähän paremmin, aivan hengästyneenä, kuohuksissaan ja sanoo, että matka täytyy lykätä, koska hän tietää uutisia, ja ne uutiset kertoivat, että hänen veljensä tietää kaikki."
"Tietääkö?" huudahdin. Ei niin paljon itse asia, vaan tapa, jolla tunsin Toplerin tuoneen sanoman, sai sydämeni toivosta sykkimään.
"Varmasti", vastasi rouva. "Professori sai tietä kaikki kirjeestä, jonka hän sai eilen aamulla. Se näyttää olleen nimellä varustettu, mutta henkilö, joka on kirjoittanut sen, pyytää ett'ei häntä mainittaisi. Ja professori ei ole tahtonut ilmoittaa hänen nimeään. Hän vakuuttaa vain, että te ette ole sitä kirjoittanut."
"Luise", ajattelin salaa syvällä kiitollisuudella. "Luisen salaisuus!"
Rouva jatkoi kertomustaan. Topler oli sanonut, että hänen veljensä välttämättä tahtoi puhutella Violetia niin pian kuin mahdollista, vaikka hän tuskin olin kyennyt sitä tekemään. "Vanhempi veli", sanoi hän "oli hyvin levoton ja näytti ihmettelevän sitä, että hänen veljensä vielä eli, huolimatta sellaisesta iskusta. Hän ei voinut pysyä alallaan tuolillaan ja juoksi tiehensä ehdittyään tuskin kertoa asiansa."… "Minun täytyy vielä kertoa", lisäsi hän hetken epäröityään. "Topler näki minulla Münchenistä tulleen kirjeen, jossa puhuttiin paljon teistä ja niin vakuuttavasti, että täytyy uskoa tytön tulevan todella onnelliseksi — — —"
Siinä keskeytin hänet ja hän jatkoi, että Toplerin levottomuuteen vaikutti tuo kirje paljon.