"Muutamia tunteja myöhemmin", jatkoi rouva, "palasi hän veljensä kanssa."
Samassa soi kello.
"Mieheni", sanoi hän. "Palaan heti." Hän palasi Herra ties kuinka pitkän ajan jälkeen ja huudahti:
"Voi noita miehiä, noita miehiä." Ja valitteli huimalla sanatulvalla miehensä kärsimättömyyttä, ikäänkuin minä en olisikaan istunutkaan hehkuvilla hiilillä. Lopuksi palasi hän asiaan.
"Olisinpa melkein toivonut, että olisitte nähnyt hänet. Olemme tunteneet Toplerin veljekset, etenkin vanhemman, vain lyhyen ajan; miss Yves'in sukulaiset tunnemme hyvin läheisesti. Niinpä täytyy minun sanoa, ett'ei tuo avioliitto minua miellyttänyt, niin arvokas herra kuin professori onkin. Mutta eilen nuo ihmisparat liikuttivat sydäntäni. Professori oli aivan kuin kuollut ja hänen silmänsä paistoivat punaisilta silmälasien alla. Tiedätte, ett'ei hän suinkaan ole kaunis; kaikkea vielä! Ja vaiti hän oli. Yleensä säälitti nähdä hänen ikäistänsä ja näköisiänsä miestä tuollaisessa tilassa. Ja kuitenkin tuli ukkoa vielä enemmän surku. Saattoi nähdä, että hän kärsi, kun veli oli tuollainen ja että hän kaikin voimin koetti peittää sitä ja näyttää rauhalliselta. Hän puhui. Oli vaikeaa kuulla, millä äänensoinnilla hän sanoi sanan veljelleen. Oli vaikeaa nähdä, kuinka hätääntyneillä silmillä hän tuon tuostakin tarkasteli veljeään, aivan kuin salaa. Professori meni miss Yves'in luo ja minä jäin kahden tohtorin kanssa. Sen näki, että hän uhrautui ollessaan seuraamatta häntä, mutta antoi hänen kuitenkin mennä. Vähäväliä liitti hän kätensä yhteen, nosti silmänsä korkeuteen ja meni ovelle kuuntelemaan odottaen veljensä askeleita. Professori tuli pitkän ajan kuluttua. En tiedä, mitä hän ja Violet olivat sanoneet toisilleen, mutta hän oli vielä sortuneemman näköinen kuin äsken. Veli otti häntä kädestä ja vei hänet pois. En voinut heti mennä miss Yves'in luo, sillä mieheni oli saanut pahoinvointikohtauksen. Kävin siellä myöhemmin. Hän sanoi tahtoneensa salata kaikki sulhaseltaan, mutta ei voinut valehdella, kun hän kysyi. Hän ei tiennyt mitä professori Topler aikoi tehdä, vaan tahtoi kaikella muotoa lähteä Nürnbergiin niin pian kuin mahdollista. Kuvitelkaahan sitä pulaa. Ei ollut enää muuta junaa kuin puolen kymmenen. Minä en voinut lähteä häntä saattamaan, kun mieheni oli sairas, ja en millään olisi antanut hänen lähteä yksin. Oli tuskin aikaa päättää, että veljeni ja sisareni tytär Luise, jonka tunnette, lähtisivät hänen kanssaan tänä aamuna. Silloin tuli sulhaselta kirje, jossa tämä ilmoittaa päästävänsä Violetin lupauksestaan.
"Ah!" huudahdin.
"Kuulkaapa, herra", jatkoi rouva Treuberg hiukan hämillään. "Ymmärrän syyn iloonne. Violet Yves'in ystävättärenä luulen minäkin voivani iloita, mutta en tiedä, hyväksyisikö hän kosintaanne, vaikka onkin kiintynyt teihin, ja minä olen pyytänyt teitä luokseni sanoakseni teille sen. Älkää Herran nimessä menkö heti Nürnbergiin, älkää Herran nimessä esiintykö kosijana Yves'in perheessä! Ette tunne Yves-setiä. Se veisi ystävättäremme onnettomuuteen."
"Onnettomuuteenko?"
"Niin, Jumalan tähden. Ette ajoivat avioliittoa Toplerin kanssa, että päin vastoin — — —"
Hän keskeytti.