"Eivätkö he tyytyisi minuun?"
"Mitä te ajattelette!" huusi
"He olisivat väärässä, mutta luulen, että niin kävisi. Violetin äiti oli Roomatar, suloinen olento! Mutta minun tietääkseni hän ja hänen lankonsa eivät olleet samaa mieltä yhdestäkään asiasta; ja nyt he kuvittelevat, että kaikki italialaiset ovat sellaisia. Sitäpaitsi on pohjalla uskonnollinen kysymys."
Pyysin häntä selittämään nuo viimeiset sanat. Violetin katoolinen äiti oli mennyt naimisiin protestanttisen William Yves'in kanssa, sillä välipuheella, että poikalapset kastettaisiin protestanttiseen, tyttölapset katoliseen uskoon. Sitten kerrotaan, että William olisi hiukan ennen kuolemaansa omistanut valittunsa uskon, koska hän oli, lähtiessään iankaikkisuuteen ennen miestään, toivonut sitä. Yves'it uskoivatkin, että niin oli heistä hyvin katkeraa ja he syyttivät siitä italialaisten käännytysintoa.
Samalla ilmoitti rouva minulle, että herra Topler oli protestantti. Hämmästyin suuresti, muistellessani vanhan ystäväni arveluita ja hänen naurettavaa varovaisuuttaan, kun oli puhe Romasta ja paavista. Kerroin sen rouvalle ja hän sanoi, ettei kukaan voinut varmuudella sanoa mihin se mies kuului.
Lupasin rouva Treubergille, ett'en näyttäytyisi Nürnbergissä ainakaan muutamiin päiviin ja kiitettyäni häntä sanoin hyvästi. Kiiruhdin juoksujalkaa kotiin kirjoittamaan miss Yves'ille.
En ole löytänyt sitä kirjettä. Se oli ilon purkaus ja hyökkäys viimeisiä esteitä vastaan, jotka eroittivat Violetin minusta. Ilmaisin myöskin aikomukseni lähteä Italiaan parin kolmen päivän kuluttua, järjestääkseni asioitani pitemmän poissa-olon varalta. Niin minä kirjoitin, mutta ollakseni täysin suora, olisi minun pitänyt sanoa, että viivytin lähtöäni Eichstädt'istä pari, kolme päivää, siksi että odotin Luisen paluuta. Enkä suinkaan yksistään siksi, että tahdoin ilmaista kiitollisuuteni hänelle, vaan myöskin toivoen, että hän toisi minulle ainakin terveisiä.
Maanantai-aamuna menin kysymään herra Treubergin vointia toivoen saavani kuulla jotain Luisesta, koska von Dobralla sanottiin, että toinen neiti oli tätinsä luona, eivätkä palvelijat tienneet koska heidän, isänsä palaisi. Siellä sain tietää, että he palaisivat samana iltana, tai ainakin huomenaamuna ja siellä tapasin sitä paitsi ystäväni Toplerin.
Olin jutellut noin kymmenen minuuttia rouvan kanssa kun vanhus tuli sisään hyvin innoissaan, silmät loistaen. Nousin ylös lähteäkseni.
"Älkää menkö", sanoi hän viitaten minua jäämään. Hän tervehti rouvaa ja tuli sitten avosylin minua kohti. "Hyvästi, hyvä ystävä", sanoi hän syleillen minua muitta mutkitta. Sitten puhuttiin musiikista, Eugène Beauharnais'sta, kuningas Ludvigista, kaikesta, paitsi siitä, mitä sydämissämme liikkui. Yht'äkkiä kysyi tohtori aioinko jäädä Eichstädt'iin joksikin aikaa.