Samalla hän nousi ja meni sulkemaan ikkunan, josta saattoi vetää hänen veljensä päälle.
"Onko hyvä?" kysyi hän.
Pitkä hiljaisuus seurasi.
"No, veljeni?" sanoi ukko.
Toinen oli yhä vaiti ja vastasi vihdoin: "Voisithan sinä puhua, kuitenkin." Topler vanhempi hymähti ja mutisi: "Emmekö sopineet, että — —? No, minä puhun", sanoi hän sitten huoaten. "Ja sinä korjaat, jos erehdyn."
Sitten jatkoi hän minuun kääntyen:
"No niin. Veljeni tuntee omantuntonsa velvoittavan häntä ilmaisemaan teille jotain. Oikeastaan pakoittaisi häntä kaikki asiain tällä kannalla ollessa tekemään ilmoituksen teille välillisesti joko minun tai jonkun muun kautta, tai ainakin kirjeellisesti. Mutta minun veljestäni on vastenmielistä kirjoittaa eräistä asioista ja näyttää siltä, ettei hän tahtoisi sanoa kaikki minullekaan. Minun piti nyt olla läsnä vain todistajana, mutta käsitän, että veljeltäni puuttuu rohkeutta alkaa keskustelu. On turhaa sanoa, että on kysymys henkilöstä, jonka suhde veljeeni on muuttunut näinä päivinä. On kysymys tämän henkilön onnesta. Ennen kuin hän läksi Italiaan viime vuonna, oli hänellä varsin vakava taudinkohtaus. Se oli muistaakseni toukokuussa. Eikö niin, Hans?" —
"Huhtikuussa", vastasi professori melkein puoliääneen. "Huhtikuun toisena kolmatta päivänä."
"Hyvä", jatkoi vanhempi Topler. "Huhtikuun toisena kolmatta päivänä."
"Kun hän oli parantunut, tahtoi hänen lääkärinsä puhella veljeni kanssa."