Viidennen kolmatta päivän aamuna puoli seitsemältä läksin Mainzista Loreley-laivalla. Satoi ja tuuli. Matalat rannat ja saaret korkeine poppeleineen katosivat sumuun. Taunusvuoren huippuja ei ollenkaan näkynyt; muutamin paikoin en nähnyt muuta kuin keltaiset aallot, joita höyrymme kynti. Lopulta tuli Rüdesheim esiin erään saaren korkeiden puiden takaa, synkkien vuorien juurella.
Asetuin Hotel Kraussiin. Tiesin, ett'ei Violet ollut Rüdesheimissä, mutta hänen tulonsa odottaminenkin, aavistus onnellisesta hetkestä, epätietoisuus siitä, missä, kuinka ja milloin saisin puhutella häntä, panivat sydämeni sykkäilemään, vaikka tuskin olin koskettanut maata jalallani. Katselin uteliaasti taloja, virtaa, kukkuloita ja tätä seutua, joka oli tuleva minulle tutummaksi ja rakkaammaksi kuin mikään muu paikka. Hotellissa sain pienen huoneen ruokasalin vieressä. Ainoa ikkuna avautui majatalon tuuheaan puutarhaan päin. Se oli pieni, varjoisa nelikulmio, täynnä vihreyttä ja ruusuja. Puutarhan toisella puolen oli rautatie, suuri, viheriä virta ja Rochusvuoren kukkulat. Kaikki oli minusta uutta, mutta mikään ei tuntunut vieraalta.
Kysyin heti kyttyräselkäiseltä, lörpöttelevältä siivoojalta, oliko Rüdesheimissä eräs perhe Stehle. Hän vastasi minulle myöntävästi, silmät seljällään ihmetyksestä. Herra Paul Stehle ja hänen vaimonsa olivat paikkakunnan huomattavimpia henkilöitä. Heillä oli mitä parhaimpia viinitarhoja Niederwäldissä ja Rochusvuorella ja suuri, komea talo Mainzissa. He matkustelivat hyvin paljon, ja siivooja luuli, että he tällä hetkellä olisivat poissa kaupungista, hän lupasi kaikin tavoin hankkia minulle tarkat tiedot. Sainkin myöhemmin kuulla häneltä, että he olivat Frankfurtissa ja olivat samana aamuna sähköteitse pyytäneet lähettämään tavaroita Mainziin missä he aikoivat viipyä muutamia päiviä. En tahtonut menettää hetkeäkään ja kirjoitin sen vuoksi Violetille missä olin. Epävarmana hänen olopaikastaan kirjoitin kaksi kirjettä ja osoitin toisen Nürnbergiin, toisen Mainziin. Sitten kysyin Stehlen taloa. Se oli sievä, muinaissaksalaiseen tyyliin rakennettu huvila, kaupungin itäreunassa, lähellä Giesenheimin tien ja rautatien risteystä.
Toisen päivän iltana sain seuraavan kirjeen Mainzista: "Meidän piti jäädä tänne koko viikoksi, mutta lähdemmekin jo huomenna minun tahdostani. Oi, en voi, en voi enää olla kaukana teistä! Sieluni on enemmän kuin koskaan teidän, kokonaan teidän, mutta kun olen näin kaukana, pyrkivät vanhat kuvittelut yhä ahdistamaan minua. En tahdo enää kuunnella niitä, ja kuitenkin kärsin, kärsin, kaipaan teitä sanomattomasti. Rouva Stehle tahtoo matkustaa yöllä, siksi lähdemmekin vasemman rannan junalla, joka saapuu Bingeniin aamun koittaessa. Stehleillä on siellä paljon tekemistä; enkä siis tiedä koska saavumme Rüdesheimiin. Kun te kuulette junan tulevan, sytyttäkää valo ikkunaanne. Luulen näkeväni sen aivan hyvin Rheinin toisellakin puolen ja olisin niin onnellinen sen huomatessani! Älkää tulko Bingeniin, älkääkä koettako tavata minua matkalla laivalta Stehlen huvilaan. Tulkaa sinne k:lo viisi; silloin tapaatte minut varmasti. Hyvästi, hyvästi! I love you! V.Y."
XXXII.
(Vihkostani).
Yön keskellä kaukana kiiti
juna jyskävä eteenpäin,
Minä värjyen kuistilla seisoin,
Oli lyhty mun kädessäin.
Siell' kaukana kiidit sä poies
junan vaunussa vilahtain.
Kuni pienen, kelmeän tähden
näit loistavan akkunain.
Sinut silloin ma rintaani painoin,
iski aatos tää välähtäin;
Sinäkin minut syömmelles painoit
Yössä tenhojen syvimpäin.
Pois kiitivät kaukana pyörät,
minä yhä jäin akkunaan;
yön tyhjyyteen silmäni katsoi,
yön kieliä kuuntelin vaan.