Emme puhelleet enää. Nautimme äänettöminä vihreästä, raittiista tuoksusta, kirkkaasta, puhtaasta loisteesta ympärillämme, ja omasta suloisesta onnestamme. Vasta kun hän näki Stehlein palaavan, sanoi Violet minulle:
"Tulkaa huomenna kello yksitoista, tapaatte minut täällä."
"Tulkaa?" sanoin. "Tapaatte?"
"Tule", vastasi Violet hymyillen, "Tapaat minut, mutta vain näin kahdenkesken. Kun on toisia seurassa, teitittelemme. Huomenna", lisäsi hän hiljaa ja arasti. "Huomenna toivon saavani sinulta…"
Hän ei uskaltanut lopettaa lausettaan ja samassa tulivatkin Stehlet.
Jätin hyvästit ja herra Stehle saattoi minut kotiin.
Nyt saattoi hän viimein kertoa minulle Nürnbergin tapahtumista. Kun miss Yves palasi Eichstädt'istä olivat sedät ottaneet hänet tavallista kylmemmin vastaan. He olivat saaneet professori Toplerilta kirjeen, jossa hän, tuntien, ettei voinut tehdä Violetia onnelliseksi, antoi takaisin sanansa. Violetin seuralaiset, Luise von Dobra ja hänen isänsä, olivat heti joutuneet ankaraan kuulusteluun, joka ei tapahtunut myrskyttä, sillä Luise oli puolustanut innokkaasti ystäväänsä ja oli puhunut minunkin puolestani. Sitten eivät Yves'it olleet puhuneet mitään veljensä tyttärelle kuuteen päivään; hän ei tiennyt olivatko he sinä aikana hankkineet uusia tietoja, kirjoittaneet Toplerille, tai mitä kummia lienevätkään tehneet. Lopuksi olivat he eräänä aamuna juhlallisessa muodossa antaneet Violetin tietää mielipahansa, eikä hänen ollut onnistunut selittää heille olevansa aivan syytön, että hän aina oli omasta puolestaan pysynyt uskollisena professori Toplerille annetulle lupaukselleen, vaikka olikin heti alussa selvästi sanonut hänelle, ettei rakastanut häntä. Sedät selittivät hänelle, että Yves'in perhe oli jo liiaksi kärsinyt erään jäsenensä onnettoman avioliiton vuoksi, katolinuskoisen ulkomaalaisen kanssa, ja siksi eivät he voisi suostua siihen, että sama seikka uudistuisi. Kun Violet vastasi, ett'ei hän todellakaan ollut päättänyt mennä naimisiin, koettivat sedät saada hänet lupaamaan, ett'ei hän ainakaan ottaisi italialaista. Violetia suututti sellainen ehdotus. Sedät pysyivät päätöksessään ja antoivat hänelle viikon miettimisen aikaa, lisäten, että jos hän ei lupaisi, ei hän saisi enää olla heidän kattonsa alla. Sallimus oli tahtonut, että Stehlet tulivat sattumalta Nürnbergiin juuri silloin palatessaan matkaltaan Sachsenista. Violet kärsi kauheasti. Hän tunsi toiselta puolen, kuinka paljosta hänen oli oltava kiitollinen sukulaisilleen, toiselta puolen oli hänen mahdotonta kärsiä senlaatuista pakotusta. Stehlet asettuivat välittämään, mutta tuloksetta. Silloin päätti miss Yves suostua heidän ehdotukseensa tulla heidän vieraakseen lyhemmäksi aikaa, koska hän ei vielä tuntenut minun aikeitani avioliittoon nähden, ja koska hänen ehkä täytyi lähteä Englantiin vanhan serkun luo joka oli ollut hyväntahtoinen häntä kohtaan.
Herra Stehle arveli, että hän voisi jäädä Rüdesheimiin häihin saakka. Sanoin hänelle, että omasta puolestani koetin jouduttaa sitä niin paljon kuin mahdollista, ja että huomenna puhuisin siitä Violetille.
XXXIV.
(Vihkostani).
Rüdesheim, 28. VI.