"Niederwaldilta."
"Ja mikä sinun nimesi on?"
"Luise."
"Oh!", huudahdimme kumpikin. "Luise!"
Waldmeisterit toivat mieleemme Eichstädt'in ja ystävättäremme, rakkaan neitosen nimen. Omantunnon vaivat ja suru pistivät sydämeen häntä muistellessa, vaikka se, ettemme vielä olleet puhuneet hänestä, oli kuin yhteinen syy.
XXXVII.
Violet kirjoitti näin:
4 p:nä heinäkuuta.
Tuskin olit lähtenyt, kun sanoin hyvää yötä ystävilleni ja nyt olen huoneessani. Soisin niin paljon hyvää näille kelpo ystäville, mutta kun sinä jätät minut, kärsin muitten seurasta, tahtoisin olla yksin, tullakseni luoksesi, painaakseni sinut sydämmelleni syvimmässä salaisuudessa, niin kuin tuossa rakkaassa runossa sanotaan.
En kirjoita sinulle sanoakseni, että rakastan sinua, siksi että siitä asiasta täyttyisi monta nidettä. Kirjoitan sinulle täyttääkseni Giesenheimissä antamani lupauksen.