Nauroimme ja rouva kohautti olkapäitään. "Entäs sinä, Violet", sanoi hän. "Mitä sinä arvelet. Unhotappa hetkeksi isänmaasi ja sano mielipiteesi."
"Minulla on oma mielipiteeni", vastasi Violet. "Enkä osaa pitää kauniita puheita. En ole oppinut", jatkoi hän hymyillen. "Enkä osaa muuta kuin kirjoittaa nimeni tähän."
Hän veti luokseen Molkenkurin käyntikirjan, joka oli tuotu sinne hiukan aikaisemmin. Siinä oli sarake nimiä ja toinen kotipaikkaa varten. Violet kirjoitti siihen omansa sijaan erään minun keksimäni naisolennon kuvitellun nimen ja sen viereen toisen suloisen sanan: Italia. Stehlet olivat jo aamulla kirjoittaneet albumiin ja minä yksin huomasin Violetin rakastavan ajatuksen. En puhunut siitä, enkä missään tapauksessa olisi puhunut, vaikka Violet ei olisikaan tehnyt minulle vaitiolon merkkejä. Tunsin, että sen täytyi pysyä hänen ja minun välilläni, että ne olivat vain kaksi rakastavaa sanaa, ehkäpä mahdollisimman helliä ja hyväileviä. Olin niin onnellinen, että annoin Emma-rouvan jäädä taistelukentän herraksi.
Kun laskeuduimme alas nousi kuu Königstuhlin metsäisten kukkulain takaa. Violet tahtoi kulkea alamäkeä jalan, minun käsivarteeni nojaten. Kaupungin kellojen kaukainen ääni saapui ja katosi tuulen mukana, käki lauloi metsässä, jonka häilyvät latvat kuu hopeoi. Stehlet kulkivat edellä naureskellen keskenään, ja minä puhuin Violetille liikutuksesta, jota olin tuntenut lukiessani hänen uuden nimensä, hänen uuden isänmaansa. Hän puristi kovasti käsivarttani vastaamatta, ja koska juuri kuljimme kastanjoiden varjossa, oli hyvin luonnollista, että keijukaiseni muistutti minulle suloisemmalla tavalla hänelle kirjoitettuja säkeitä:
Sinun hennot huulesi mulle pimeässäkin tutut ne lie.
XL.
Kerroin hänelle kaikki ajatukseni, kaiken hyvän ja huonon, mitä sielussani liikkui, yhtä avomielisesti kuin Jumalalle. Mitä kiusallisempi ja nöyryyttävämpi tunnustus oli, sitä suuremmalla innolla sen tein. Kun joskus olen ollut epätietoinen, oliko joku ajatus, tai teko hyljättävä vai ei, täytyi minun aina, tahtoessani haihduttaa epäilykseni, ja täytyy vieläkin sisäisesti vedota siihen tuomioon, jonka tuo tunnossani näkymättömänä piilevä Violet olisi langettanut. Ja se arvostelu on varma ja ankara, paljon ankarampi kuin ulkonaisen, näkyvän Violetin antama. Kun ajattelen tätä, pistää silmiini omituinen yhtäläisyys ja siitä johtuvat seuraavat höyrylaivalla Mainziin mennessä sepitetyt säkeet:
Nel mio mortal tu vivi, imago eterna;
Ami negli amor miei, ne' pensier pensi,
E, più divisa da' terreni sensi,
A la mia coscienza sei più interna.
Giusto ministro a Dio, quivi governa
L'occhio tuo, speglio a' Suoi chiarori immensi:
Levando in core mal vapor non viensi
Che l'ombra ei non ne segni e non ne scerna
Ma se da te rimorso, idea severa,
Dico tremante la fralezza mia
A la mortale tua persona vera,