Myöskin saarelaisten uskonnollisista seikoista otti Cook selkoa. Ylijumala Kallasutonga, jolle toimitettiin ihmisuhrejakin, oli vihassaan hirmuinen; hän hävitti istutukset ja levitti tauteja sekä kuolemaa ympärilleen, sitä paitsi oli saarelaisilla monia alijumalia eli haltijoita; mainita sopii myöskin että ihmissielu ajateltiin kuolemattomaksi.
Täällä tutustui Cook tarkemmin tuohon omituiseen tapaan, joka vallitsi muuten kaikkialla Polyneesian saarilla, siihen, näet, että muutamia esineitä tai ihmisiä pidettiin joko ajaksi tai ainaiseksi pyhinä; niitä sanottiin tabuksi ja niihin ei saanut millään muotoa kajota. Kerran oli Cook kutsunut luokseen pari päällikköä päivälliselle; mutta eivätpä vieraat tahtoneetkaan syödä ruokia sanoen että heille oli vesi tabuna. Kuultuaan sitten, ett'ei vettä oltu käytetty ruokia valmistaessa, söivät he hyvältä ruokahalulla.
Vierailtuaan kolme kuukautta Ystävyyssaarilla, lähtivät Englantilaiset taas matkalle ja saapuivat elokuun puolivälissä Tahitiin. Omaita kohtelivat alussa hänen kansalaisensa jopa omat sukulaisensakin kylmäkiskoisesti. Mutta, kun hän oli näyttänyt heille suuret varastonsa punaisia höyheniä, joita Tahitin saarella pidettiin suuressa arvossa, muuttuivat suhteet taas ystävällisiksi. Kohtapa tuli kuningas Otukin suuren seurueen kanssa tervehtimään Cook'ia, joka antoi hänelle lahjaksi siipikarjaa, lehmiä, lampaita jopa hevosenkin. Mutta Omaita kohtaan osoitti kuningaskin halveksivaa mielialaa, vaikka tämä lankesikin polvilleen hänen eteensä ja lahjoitti hänelle kalliita antimia.
Jo viime käynnillään oli Cook huomannut että Tahitilaiset olivat joutuneet vihollisuuteen Cimeolaisten kanssa. Samaa jupakkaa kesti vielä nytkin ja eräänä päivänä saatiin kuulla että kansa naapurisaarella oli taas noussut aseihin ja karkoittanut Otun puoluelaiset vuoriseudulle. Uusi sotaretki oli siis varustettava uppiniskaisia vastaan ja siinä kokouksessa, jossa siitä asiasta keskusteltiin, oli Cook'ikin läsnä. Eräs Cimeosaarelta tullut lähettiläs avasi keskustelut pitkällä puheella, jossa hän selitti asian juurta jaksain ja kehoitti Tahitin ylimyksiä sotaan. Kaikki eivät olleet siihen kuitenkaan halukkaita, mutta sotapuolue sai yhtä hyvin voiton ja niinpä päätettiin kiihkeän sanakiistan jälkeen lähettää Cimeossa oleville ystäville apua. Ennenkuin sotaan lähdettiin, kysyttiin kuitenkin jumalilta neuvoa, jossa tilaisuudessa toimitettiin ihmisuhrikin. Mitään sotakahakkaa sillä kertaa ei kuitenkaan tapahtunut, sillä tahitilainen sotapäällikkö teki rauhan vihollisten kanssa, sittenkuin hän turhaan oli odottanut apuväen tuloa.
Otettuaan sydämelliset jäähyväiset Otu kuninkaalta ja muilta Tahitilaisilta, purjehti Cook läheiselle Huaheinen saarelle, jonne hän jätti Omain, antaen hänelle rakentaa asunnon sekä puiston eurooppalaiseen malliin ja jättäen hänelle taloutta varten useita koti-eläimiä; myöskin Uudesta Seelannista otetut alkuasukkaat jäivät Huaheinen saarelle Omain huonekuntalaisiksi.
* * * * *
Nyt kääntyi Cook viimeinkin retkensä päätehtävään s.o. luoteisväylän etsimiseen. Hän ohjasi sen vuoksi laivansa v:n 1777 lopulla pohjoseen ja saapui tammikuussa seuraavana vuonna saariryhmään, joka siihen asti oli Eurooppalaisille kokonaan tuntematon. Hän nimitti sen Englannin amiraliteetin esimiehen mukaan Sandwich'in saaristoksi (myöhemmin on sitä ruvettu nimittämään alkuasukasten kielen mukaan myöskin Hawai'in saaristoksi).
Cook nousi maalle Tawai (nyk. Kawai) saarelle ja tapasi siellä ystävällisiä asukkaita, jotka puhuivat samaa kieltä kuin Tahitilaisetkin. Laskivatpa saarelaiset kasvoilleen tulokkaiden eteen ja varustivat heitä runsaasti ruokavaroilla. Mitään eurooppalaista laivaa eivät he sanoneet koskaan ennen nähneensä, mutta tunsivat kuitenkin rauhan, jota he pyysivät "hamaite'n" nimellä. Kaiken ystävyytensä ohessa olivat alkuasukkaat samoin kuin muutkin Tyynen meren saarelaiset kuitenkin suuria varkaita. Heitä vastaan oli usein siitä syystä käyttäminen väkivaltaakin ja semmoisessa tilaisuudessa tuli eräs alkuasukas surmatuksikin.
Tavat ja laitokset olivat saarelaisilla melkein samanlaiset kuin Tahitillakin. Luonteeltaan eivät Sandwich-saarien asukkaat olleet yhtä kevytmielisiä kuin Tahitilaiset, mutta eipä heissä huomattu myöskään Tongasaarelaisten totisuutta. Nähtyään Englantilaisilla uusia esineitä, kyselivät he mihin niitä tarvittiin ja huomattuaan sitten oman puutteellisuutensa, osoittivat he jonkunlaista mielipahaa. Kooltaan olivat saarelaiset keskinkertaisia, mutta muuten vahvoja ja sieväruumiisia; ihon väri oli tumma. Puku ja elämäntavat olivat jokseenkin samanlaiset kuin Tahitillakin. Aseinaan käyttivät he jousia, nuijia ja keihäitä; tabu-tapa oli yleisenä, ja myöskin huomasi Cook mielipahakseen että näilläkin saarilla toimitettiin vielä ihmisuhreja.
Oltuaan pari päivää Tawaissa ja käytyään vielä eräällä toisella läheisellä saarella, lähti Cook taas matkansa oikeata tarkoitusperää kohden. Ensin purjehti hän pohjoseen ja kääntyi sitten koilliseen, saapuen siten Amerikan rannalle. Seuraten sitä purjehti hän yhä pohjosempaan ja löysi 49 pohj. leveysasteen kohdalla soveliaan satamapaikan eräässä lahdelmassa, jota alkuasukkaat nimittivät Nutkaksi. Sillä aikaa kuin Resolutionia korjattiin rannalla, tekivät matkalaisemme tuttavuutta alkuasukasten kanssa ja pianpa saatiinkin toimeen molemmin puolinen vaihtokauppa. Amerikan intiaanit tarjoilivat kaupaksi suurissa määrin metsäelävien nahkoja ja ottivat niistä maksuksi milt'ei yksinomaan metallisia, etenkin messinkisiä esineitä. Vaihtokaupassa osoittivat villit yleensä tunnollista rehellisyyttä, mutta huomasivatpa Englantilaiset kuitenkin jonkun ajan kuluttua että he olivat yhtä sukkelia varkaita kuin Tyynen meren asukkaatkin ja sen ohessa paljon vaarallisempia, syystä kun heillä oli rauta-aseita.