Jaakko Cook'in matkat Tyynellä merellä

by Antti Fredrik Hassell

Huhtikuun lopulla jätti Cook Nutkalahden jatkaen matkaansa yhä pohjoseen päin aina Behringin salmelle asti. Sillä matkalla huomasi hän että Pohjois-Amerikan luoteiskulma ulottui paljon enemmän länteen, kuin siihen aikaan yleensä luultiin ja että kulkuväylä Atlantin valtamereen kävi sen vuoksi aivan mahdottomaksi. Amerikan luoteisimmalta eli Wales'in prinssin niemeltä purjehti Cook vastaiselle Aasian rannalle, jossa Tshuktshilaiset asuivat, meni sitten Behringin salmen kautta Pohjoiseen jäämereen ja tapasi jo elokuun lopulla noin 70 pohj. leveysasteen kohdalla läpi-pääsemättömiä jäävuoria. Ne olivat yleensä kirkkaita sekä läpinäkyviä ja niiden suuruudesta päätti Cook, ett'eivät ne olleet yhden talven työtä. Koeteltuaan turhaan päästä niiden läpi, täytyi hänen kääntää takasin Jäähuipuksi (Icy kap) nimittämänsä niemekkeen kohdalta. Nyt päätti hän hakea etelämpänä sopivaa paikkaa talvimajoja varten ja koettaa sitten seuraavan kesän aikana jälleen onneansa jäämeren jäissä.

* * * * *

Cook aikoi talvehtia Sandwich'in saarilla ja saapuikin marraskuun lopulla Owajh'iin eli Hawai'iin, joka on mainituista saarista suurin, ja jonka vuoren huiput olivat lumen peittämiä. Saaren asukkaat, jotka tulivat Englantilaisia vastaan venheillään, ryhtyivät oitis vaihtokauppaan heidän kanssaan. Kun sitten oli löydetty sovelias satamapaikka Karakakuan lahdessa, purjehtivat Englantilaiset sinne tammikuun 17 p. (v. 1779), jolloin heidän laivojensa ympäri keräytyi semmoinen kansan paljous, ett'eivät matkalaisemme moista olleet koskaan ennen nähneet. Niiden joukossa, jotka kävivät Englantilaisia tervehtimässä, oli monta mahtamaa päällikköä, jotka samoin kuin heidän alamaisensakin osoittivat tulokkaille mitä suurinta kunnioitusta. Cook'ia palvelivat maan asukkaat milt'ei epäjumalana. Hänen hartioilleen ripustettiin punaista vaatetta, jommoista kunnioitusta osoitettiin ainoastaan jumalien kuville. Kun hän astui maalle, kulki pappi hänen edellään ja kaikki kansa laskeutui kasvoilleen. Laivojen upseerit kuljeskelivat vapaasti saarella ja joka paikassa otettiin heitä mitä ystävällisimmin vastaan; heitä kutsuttiin majoihin lepäämään, juotettiin kokosmaidolla ja ilahutettiin lauluilla sekä tanssilla. Kohtapa saapui saarelle kuningas Teriobu, joka Englantilaisten tullessa sattui olemaan sotaretkellä. Hän osoitti niinikään suurta kunnioitusta tulokkaille. Käydessään Cook'ia tervehtimässä levitti kuningas hänen hartioilleen levättinsä sekä pani hänen päähänsä oman höyhenkypärinsä ja viuhkan hänen käteensä. Sitten antoi kuningas päälliköllemme vielä runsaita lahjojakin ja vaihtoi päälle päätteeksi hänen kanssaan nimiäkin, jota pidettiin näiden villien luona mitä suurimpana kohteliaisuuden osoituksena. Kun sitten Englantilaiset helmikuun alussa aikoivat lähteä saarelta, kutsui kuningas Cook'in ja Clerken asuntoonsa. Siellä oli nähtävänä tavattoman suuria hedelmäkasoja, vaatepakkoja ja muun muassa kokonainen sikalaumakin, jotka kaikki olivat kerätyt uskollisilta alamaisilta ja joista nyt molemmille kapteeneille annettiin kaksikolmatta osaa. Moista lahjaa eivät Englantilaiset olleet vielä missään saaneet.

Helmikuun 4 p:nä lähtivät matkalaisemme Karakakuan satamasta, mutta kovan myrskyn takia täytyi heidän muutaman päivän kuluttua palata sinne takasin. Mutta sillä välin oli alkuasukasten mieliala suuresti muuttunut. Rannalla ei kaikunut mitään riemuhuutoja eikä näkynyt edes uteliaita katselijajoukkojakaan. Kuluipa sitten pari päivää ja Englantilaiset saivat kokea, ett'ei tuo hiljaisuus ollut satunnaista, vaan että heitä vastaan oli todellakin olemassa tyytymättömyyttä. Kun muutamat saarelaisten päälliköt kielsivät alamaisiaan Englantilaisille vettä tuomasta, syntyi siitä kahakka; se saatiin tosin sovinnolla loppumaan, mutta molemmin puolinen katkeruus sai siitä kuitenkin yhä suurempaa yllykettä. Kun sitten yöllä helmikuun 14 p:ää vasten Discovery-laivasta varastettiin venhe, päätti Cook ryhtyä tehokkaisin toimiin pahantekijäin rankaisemiseksi. Hänen aikomuksensa oli saada valtoihinsa itse kuninkaan, ja siinä tarkoituksessa lähti hän saarelle aseellisten merisotamiesten kanssa. Jopa olikin Teriobu lähtemäisillään Cook'in kehotuksesta Englantilaisten laivaan, kun samalla syöksyivät väliin kuninkaan vaimot ja muutamat ylimykset, jotta hartaasti pyysivät häntä jäämään saarelle. Englantilaisten varustukset olivat synnyttäneet epäluuloa myöskin kansassa, joka nyt alkoi keräytyä suurissa joukoissa, ja kun sitten saatiin kuulla että eräs ylimys oli joutunut Englantilaisten surmattavaksi, lähettivät saarelaiset vaimonsa sekä lapsensa pois ja hyökkäsivät ase kädessä rannalla olevien Englantilaisten kimppuun. Joku villeistä uhkasi Cook'ia keihäällään ja englantilainen päällikkö ampui häneen hauleilla. Mutta haulit kimmahtivat villin paksusta sotapuvusta mitään vahinkoa tekemättä, ja se seikka kiihoitti vaan muita saarelaisia ankarampaan vastarintaan. Cook latasi silloin uudelleen ja ampui luodilla lähinnä olevan miehen kuoliaaksi. Nyt alkoi yleinen taistelu. Neljä Englantilaista oli jo saanut surmansa ja moni pahoin haavoittunut, kuu Cook sai puukoniskun selkäänsä ja kaatui maahan. Sen nähdessään päästivät saarelaiset riemuhuudon, riistivät kaatuneen päällikön ruumiin itselleen ja antoivat sille vielä useampia puukoniskuja. Niin kuoli aikansa mainioin merimies ja löytöretkeilijä täytettyään onnellisesti elämänsä suuren tehtävän ihmiskunnan palveluksessa.

Päällikkönsä kaaduttua syöksivät maalla olevat Englantilaiset veteen ja uivat lähestöllä oleviin venheisiin. Sitten koettivat Englantilaiset saada Cook'in ruumista alkuasukkailta; mutta se oli jo mahdotonta; vasta viikon kuluttua onnistui heille saada päälliköstään muutamia jäännöksiä, jotka sitten juhlallisesti haudattiin meren syvyyteen.

Nyt otti kapteeni Clerke ylipäällikkyyden "Resolution" laivalla ja jätti "Discoveryn" luutnantti Goren johdettavaksi. Cook'in suunnitelman mukaan purjehti uusi päällikkö vielä kerran Kamtschatkaan ja sieltä Behringin salmen kautta Jäämerelle. Hän pääsi aina 70 1/2 leveysasteelle saakka, mutta täytyi sieltä jäiden takia kääntyä takasin. Tällä valvaloisella matkalla oli hänen heikko terveytensä käynyt yhä huonommaksi ja seurauksena olikin että hän palatessaan kuoli Kamtschatkan edustalla elokuun 22 v. 1779. Luutnantti Gore otti silloin ylipäällikkyyden molemmilla laivoilla ja jatkoi niillä paluumatkaa etelään. Ensin seurasi hän pitkin Kiinan rannikkoja ja kääntyi sitten Intian vesille. Purjehdittuaan Hyvän Toivon niemen ohi, saapui hän kotimaallensa lokakuussa v. 1780.

Tieto Cook'in kuolemasta levitti syvää surua Englannissa. Lontoon tiedeseura laittoi hänen muistokseen metaljin, hallitus antoi hänen leskelleen ynnä lapsille vuotuisen eläkerahan ja jonkun vuoden kuluttua nostettiin suuren vainajan perilliset aatelissäätyyn. Mutta nämä ulkonaiset kunnianosoitukset Cook'in muistolle ovat kuitenkin vähäarvoisia sen kunnioituksen rinnalla, jota niinhyvin Englantilaiset kuin muutkin kansat tunsivat tuota suurta löytöretkeilijää kohtaan. Ja harvoinpa onkin joku tiede niin suuressa kiitollisuuden velassa yksityiselle miehelle kuin maa- ja meritiede on Cook'ille. Tässä vielä lyhyt silmäys hänen tärkeimpiin ansioihinsa. Ensimmäisellä matkallaan oli hän löytänyt Seurasaaret sekä osoittanut että Uudessa Seelannissa oli kaksi eri saarta ja sen lisäksi tutkinut siihen asti tuntematonta Uuden Hollannin itäistä rannikkoa; toisella retkellään ratkasi hän kysymyksen eteläisestä mantereesta, näyttäen ett'ei semmoista ole olemassa ainakaan 40 ja 70 lev. asteen välillä, jonka ohessa hän löysi Uuden Kaledonian y.m. saaria; kolmannella matkallaan löysi hän Sandwich'in saaret, tutki Amerikan länsirantaa 43 ja 70 pohj. lev. asteen välillä, määräsi Aasian ja Amerikan etäisyyden toisistaan, josta seikasta siihen asti oltiin aivan epätiedossa, ja osoitti että mahdollisesti löytyvä luoteisväylä Atlantin valtameren ja Tyynen meren välillä on kaikkea käytännöllistä hyötyä vailla, kun sitä myöten ei voida kulkea jäiden takia. Hänen muiden suurten ansioidensa joukkoon on luettava sekin, että hän on opettanut voittamaan tuota kauheata meritautia, keripukkia; sillä häneltäpä onnistui ensiksi tehdä pitkiä matkoja sekä kuuman että kylmän ilmanalan merillä ilman että tauti pääsi sanottavasti vahingoittamaan hänen laivaväkeänsä.

Saadaksemme jonkunlaisen käsityksen sen miehen luonnonlaadusta, joka nämä suuret työt toimitti, kuulkaamme, mitä hänestä hänen aikalaisensa ja matkatoverinsa kapteeni King lausuu:

"Cook oli ikäänkuin luotu niitä töitä varten, jotka tulivat hänen osalleen", sanoo kapteeni Kinq. "Hänen ruumiinsa oli luja ja karaistunut, niin että se voi kestää mitä suurinpia vaivoja. Hänen sielunsa oli varustettu samalla voimalla ja kestävyydellä kuin hänen ruumiinsakin. Hänen ymmärryksensä oli selvä ja terävä; hänen päätösvoimansa sukkela ja varma. Tuumansa teki hän rohkeasti ja miehen tavoin pani hän ne toimeenkin. Hänen rohkeuteensa oli liitetty tavaton maltti vaaran hetkellä. Hänen olentonsa oli tasainen ja suora; hänen mielenlaatunsa tosin hiukan kiivas, mutta hänen sydämensä oli kuitenkin aina hyvänsuopa ja ystävällinen".

* * * * *