Kuin nousev' aurinko ihana
Elos aamukin koitti,
Oi, Spurgeon, nuorukais-saarnaaja,
Ken sinut kunnossa voitti?
Jo nuori, saarnaava poikanen,
Sai sielut hehkuhun tulta,
Ja kahdenkymmenen ikäisen
On saarna säihkyvä kulta!
Ja Hengen voimalla voidellun
Tään Jeesuksen sotamiehen
Nyt maailma tuntevi taistelun:
Valon loi elontiehen
Hän lukemattomain sielujen,
Jotk' iki-yöss' oli synnin —
Sai armontuntohon Jeesuksen
Ja Jumalan ikilemmen.
Niin, Kristus Jumalan Karitsa,
Synteimme sovinnoksi
Uhrattu synninkantaja,
Meill' elon auringoksi
Mi nousi, voittaen kuoleman,
Ja kuolemattomuuden
Ja vanhurskauden puhtahan
Meill' antaa — elon uuden —
Täm' aine saarnoissa Spurgeonin,
Mik' aina uhkui uutta
Eloa, voimaa sieluihin
Ja uutta pontevuutta
Tään nerokkaan hengen sanoihin,
Jotk' usein salamoina
Iskivät suruttomihin,
Tai kasteen pisaroina
Vihmoivat hiljaist' armoa
Syntejään sureville,
Kuin kesäpäivin sadetta
Kuiville kukkasille.
Oi, anna, taivas, sadetta
Sieluille janooville
Ja pisaroitse armoa
Suurille syntisille!
Kuin kirkas illalla ruskonen,
Niin elos loppukin, Spurgeon,
Se jätti jälkehes hohtehen,
Mi vielä loistavi meillen:
Oi, Jesus, herätä toisia,
Jotk' yhtä runsahan kylvön
Voi tehdä Henkesi voimalla,
Sull' elons' uhrata helmen!
Lapsuus.
Oi ikä lapsen ihana,
Kultainen elon kukka,
Kuin olet täynnä riemua,
Rauhaa ja rakkautta!
Mutta voi!
Ei tiedä, oi!
Elonsa määrän päätä.
Ei tunne lapsi laulava
Ikänsä iltapuolta,
Tulevaisuuden tarpeita,
Vanhuuden vaivaa, huolta,
Vaan rauhassa
Ja riemussa
Päivänsä päätteleepi.
On lapsen ikä ihana,
Vaan lapsuudessa saapi
Myös moni syntiin halua.
Mi sielun saastuttaapi.
Siis karta vain
Pahuutta ain!
Miel' olkoon puhtahan!