Kalmistossa.
Kalmistossa armas
Ruusu loisteli:
Punapurpurassa
Ruusun kiilteli
Kyynelhelmi kirkas;
Siihen katsahti
Äidin silmä hellä:
Senkin kostutti
Kyynel kirkas.
Kyynel vierähteli
Maahan vihreään,
Nurmi huokaeli:
Äiti lempeään
Unhottaa ei voine,
Sammutella pois;
Aamu-aurinkoinen,
Päivyt ennen vois
Sammua, oi!
Mutta Jumalalle
Äidin rukous
Nousi korkealle:
»Anna siunaus,
Herra suuri, meille
Täällä armostas,
Jotka elon teillä
Käymme polkujasi
Suojaa meitä!
Kiitokseni Sulle,
Herra, nytkin tuon,
Koska kaivatulle
Lapsoselle suon
Muistihetken tässä
Pyhän — ainian
Häntä elämässä
Täällä kaipajan —
Vaan — hyvin teit.»
Kirkkoon.
Tautivuotehella
Heikki pienonen
Lepäilevi; hellä
Äiti, vaalien
Valvoo kaiken yötä;
Aamu valkenee:
Heikin silm' on tumma,
Poski kalpenee.
Isä surumielin,
Pikku kultoaan
Tähystellen, siinä
Säälii poi'uttaan.
Silloin isällensä
Heikki ojentaa
Pikku kätösensä
Sekä lausahtaa:
»Kirkkoon, isä, kirkkoon!»
— »Herran temppeliin
Sunnuntaina pääset,
Lapsoseni» — niin
Isä vastoavi.
Heikki vuorostaan:
»Tänään, isä, kohta
Sinne mennä saan».
Eikä ilta vielä
Luonut varjoaan
Maalle, kun jo Heikki
Pääsi korkeaan
Kotihin, miss' aina
Herraa palvellaan,
Eikä huolet paina
Siellä konsanaan.