Siellä pienokaiset
Aina laulavat,
Lapset ihanaiset,
Herran armahat
Enkelit ja kaikki
Pyhät veisaten
Yöt ja päivät halki:
Kiitos Herrallen!
Sinne lapset Herra
Hyvä armostaan
Kokoaa: ne vainen
Sinne lasketaan,
Joill' on lapsen mieli
Nöyrä, vilpitön
Usko, katuvainen
Sydän, virhitön.
Peilin edessä.
Äiti lapsinensa
Peilin edess' on.
Lapsi kuvallensa
Hymyy, verraton
Ilo pienen sielun
Täyttää; ääntelee,
Puhuu, viittaa poi'ut,
Päätä kääntelee.
»Katsos, äiti, lasta!»
Yhä nauraa — oi!
Sepäs ilo vasta,
Kun sen nähdä voi!
Hän ei kuvajaista
Tunne, muotoaan
Omaa, nauravaista
Pikku narriaan.
Äiti seisoo, katsoo,
Katsoo yhtenään —
Kyynel kiiluu kirkas
Hänen silmässään.
Miksi? Mikä kumma
Surun synnyttää?
Äidin ajatukset
Seikan selvittää:
Kuinka monta onkaan,
Jotka arvoaan,
Kunniaa ja kuorta,
Ulkoloistoaan
Kumartaa ja katsoo
Lapsimaisna vaan,
Itsetuntemista
Vailla kokonaan!
Ma kukkaa suutelin.
Ma kukkaa suutelin!
Ah! Taivon tuokse pyhä
Niin on kuin täyttäis yhä
Nyt vielä sieluain.
* * * * *