Niin, kukka puhdas, kaino
Se kasvoi kumpusella,
Kalmiston turpehella:
Oi kaunis haudan paino!
Vaan hiljaa aamun henki
Sen vartta häilytteli
Ja kukka säilytteli
Kuvussaan helmisenki.
Sen yösen kaste armas
Ol' lahjoittanut sille,
Ujolle, kaunihille:
Pois siirry, suru karvas!
Ma katsoin; armas tuokse
Mun ympärilläin, rauha
Ja aamutuuli lauha
Ne vei mun kukan luokse.
Ja silloin alas taivuin,
Sen poikki mursin, nostin
Ja huulin siihen koskin —
Ma hurmoksihin vaivuin.
Ah! Kaunoistako koskin
Ma huulin, puhtautta,
Ja imin armautta
Väristen, rusoposkin.
Kauneus, hyvyys, sulo,
Ne kaikki yhtyneenä
Ol' siinä — syttyneenä
Ikuisen lemmen kulo.
Ma alas laskein mietin,
Ja rukouksen siivin
Ma hiljaa ylös hiivin.
— Niin pyhän hetken vietin.
Niin, — kukkaa suutelin
Ja pyysin: Herra, aina
Sun pyhä lempes paina
Mun sieluhuni niin!
Kuolema.