Ja horjuellen kurja
Käy kansa kuolemaan,
Vaan peikko sitoo, nauraa,
Ja hosuu uhriaan!
Voi tuskaa toivotonta!
On kansa raivossaan:
Toisensa murhaa toinen —
Ja peikko nauraa vaan!
Veriinsä väsyy kansa
Ja kärsii, odottaa:
Yö epätoivon peittää
Niin synkkää kuolemaa!
II.
Keväinen tuuli raitis,
Puhdista ilman sää,
Hajoita sumu synkkä,
Sulaile kylmä jää!
Kas, kautta usvakerran
Nyt kirkas säde saa
Valoisan tiensä: kansa
Hortunut kavahtaa!
Ja kirkkautta uutta —
Mi kasvaa, laajenee —
Ihaillen ihmisrinta
Taas paisuu, sykkäilee.
Ja toivo uusi täyttää
Maan kaiken valollaan,
Ja taisteluun ja työhön
Ryhdytään uudestaan.
Varpusen valitus.
Varpus-raukka valitteli
Iltasella yksinään:
»Minut onni uskotteli,
Jätti yksin itkemään.»