Oi, soikaa kelloset vapauden!
Oi, helkytä laulujen taikaa!
Kas, noussut päiv' on riemullinen,
Oi, kallista uutta nyt aikaa!
On kansamme lahjana Luojaltaan,
Nyt saanunna takaisin maansa,
On laki ja oikeus ennallaan
Ja vapaana henkivi kansa!
Sen palkinnon sankaruutesi toi,
Näin Jumala johtavi meitä.
Ei turhaan vuotanut veresi, oi!
Siis käykäämme Jumalan teitä!
On kansamme kansojen joukossa,
Sill' on oma valtio, usko —
Voi synkehin yöhytkin poistua,
Nousta kirkkahin aamurusko.
Ja urhot, jotk' edestä isäinmaan
Näin kuolivat sankarimielin,
Ei heitä heitetty unhottumaan,
Vaan kantelon kultaisin kielin
Heill' ikimuistoksi sytytettiin
Sydämihin hehkuva palo,
Mi lemmen liekkinä roihuvi niin,
Kuin Pohjolan taivahan valo.
IV.
Mutt', oi, ken kannelta helkyttää
Niin ihmehen ihanaista?
Se sydänjuuria lämmittää,
Ja henkeä suomalaista
Taas uusi innostus nostattaa,
Kun kuulla saa urostöistä,
Joill' urhot maatansa puolustaa,
Ja miehistä miekkavöistä.
Se poika kylmän on Pohjolan
Tää laulaja sulokieli,
Jonk' ahjo tuntehen hehkuvan,
On isänmaallinen mieli.
Oi isänmaani, sa kallihin!
Kuink' olit uupunut aivan,
Sun äidinkasvosi kyynelin
Oli uurtunut alla vaivan.
Mutt' oi nyt taas niitä kirkasti
Uus' ilo, hehkuva into,
Kuin morsian sielusi riemuitsi,
Ja rajusti sykkäili rinta.
Se poika, jok' äitinsä, isänmaan,
Näin nostatti uinumasta,
Läpi aikakausien muistetaan
Sulolaulusta tenhovasta.
* * * * *
Ja Johan Ludvig Runeberg
Se oli laulaja »maamme» —
Sinnes lämmin on sydänveri
Me kiitämme Jumalaamme
Siit' armolahjasta taivahan,
Jonk' antoi kansallemme,
Kun meille lahjoitti laulajan,
Johan Ludvig Runebergimme.
Julius Krohnin haudalla.