»Tässä maassa ma ensikerran
Katsoin kirkasta päivää Herran,
Äänen äitini kuulin,
Kun hän silmillä säihkyvillä,
Äidin lemmestä välkkyvillä
Äänsi näin hymyhuulin:»
»Sua kiitän ma, Jumalani,
Että varjelit aarettani,
Annoit armosi mulle.
Anna, armias Isä, vielä,
Että lapseni elon tiellä
Kunniaks' olis Sulle!» —
»Nyt siis kuule sa, äitiseni,
Tämä kallehin päätökseni:
Liekki kirkas ja pyhä
Liehaelkohon povessani
Isänmaalleni, omanani
Olkoon sen etu yhä!»
Kuten kukkanen seppeleessä,
Niin ma Suomeni koristeessa
Tahdon tähtenä loistaa;
Uutta intoa kansassamme
Viritellä ja Suomestamme
Pahan, turmion poistaa.»
Hanna.
Hanna akkunasta
Ulos katseli.
Silloin sattumasta
Siellä asteli
Kyyhkys-raukka aivan
Ontuvaisena,
Ahdistamana
Suuren tuskan, vaivan.
Tämän nähtyänsä
Hanna sukkelaan
Päätti tehtävänsä,
Riensi auttamaan:
Huonehesen laati
Pesän pienoisen,
Tilan hienoisen,
Linnun siihen saatti.
Siinä sairastansa
Hellin holhosi,
Kunnes vaivastansa
Lintu parani.
Sitten avatulle
Akkunalle sen
Laski, lausuen:
»Rakas olet mulle.»
Vaan ei siipiänsä
Nosta lintunen;
Hanna edessänsä
Näkee ihmehen;
Katso, loistavainen,
Kaunis enkeli
Tuolla väikkyvi
Taivaan-ihanainen.
Hanna kummastellen
Häneen katsovi;
Mutta tyttösellen
Lausuu enkeli:
»Joka armiaasti
Muita auttelee,
Sitä suojelee
Herra laupiaasti!»