Kiitos, Herra, armostasi
Ihmislasta luodessas:
Että annoit sieluhuni
Elon omast' elostas.
Mutta synti saastuttaapi
Ihmissielun langenneen:
Anna armost' anteheksi
Erhetykset eksyneen!
Kiitos, armos avarampi
On, kuin taivas tähtineen,
Totuutesi korkeampi
Kuni vuoret lumineen».
* * * * *
Siten David Harppuansa
Soittelee ja laulelee;
Herran Henki sieluansa
Liikuttaa ja hallitsee.
Sankari.
(Raittiustyön satavuotis-juhlana 1885).
Kau'an ryhmää Laokonin,
Kärsimistä katkeraa —
Myrkkyhammas käärmehissä
Lapsinensa surman saa —
Ihmetellen urhot itki,
Hellät naiset kasteli
Kyyneltulvin, lapsukaiset
Vaikeroiden katseli.
Äiti lasta rintoihinsa
Tajutonta painaltaa,
Kuni katsois armahansa
Tuskallista kuolemaa,
Käärme kuni väijyksissä
Salaa lasta vainoais;
Äiti huokaa rauhatonna,
Vavahdellen rientää pois.
Kovan kovaan kohtaloonsa
Sortuu urho lapsineen:
Apua ei mailma kaikki
Hälle valituksineen.
Tuhat vuotta tuskiansa
Kärsinyt, hän vieläkin
Kärsii yhtä kipeästi,
Hellin ihmistuntehin.