Mutta kerran hellämieli
Sankari sen nähdä saa:
Ja hän päättää käärmehistä
Sukukunnan kirvoittaa!
Häll' on loitsut vallassansa,
Joilla myrkkyrenkahat
Aukoo toisen toisestansa,
Kivut häätää kauheat.
Syvät synnyt kuultuansa,
Maininnaiset Manalan,
Käärme kirpoo uhristansa,
Myrkky-virran palavan
Syöksee kohti auttajata,
Hänet uhkaa upottaa:
Mutta tyynnä, voitollisna
Tämä työtään kiiruhtaa.
Sata vuott' on sankarimme
Kirvoitellut kirotun
Käärmehen jo käärehiä:
Suur' on ilo autetun!
Lapset laulaa kiitostansa
Ympärillä auttajan,
Toiset isää irroittavat
Kera viisaan voittajan.
Tuhat kertaa tuhat määrin
Vapaana jo lapset käy,
Mutt'ei vielä kirotuista
Kahlehista päätä näy.
Mutta voitonkatsannolla
Rohkeasti toimessaan
Sankari on lasten kanssa;
Kerran voitost' iloitaan!
Vieraalla maalla.
Kolkko on kylmyys ilman,
Usvainen ikijää:
Rintani tultakin talven
Tuimuus jäähdyttää.
Kaukana maani on armas:
Aaltova läikkä, kun' yö
Illan ja armahan aamun
Välillä, vaahtoen lyö.
Kaukana armahin kansa,
Kieltä mi kauniinta maan
Haastaen, äitini kieltä,
Raatavi halmeitaan.
Kaukana kultani kallis,
Päiväni tähti ja koi,
Jonk' olo läsn' oli tulta,
Kukkaa kuiskaus loi!
Maailma ots' oli kirkas,
Silmässä päivä ja yö
Ihmiskunnan, ja onni,
Tultahan leikkien lyö!