Niin astuvi hän, väliin seisahtain,
Maailmoja allansa tarkastain,
Ja seisoen sauvahan ryhmyiseen
Hän pykälän leikkavi muistokseen.
Yhä astuu näin — väliin seisahtain —
Hän pyrkien vuort' ylös ponnistain:
Ja nousten näkyala laajentuu,
Ja pykälät sauvassa taajentuu.
Mont' on ikikaunista näytelmää
Näin ihaillut laajalti — selvempää
Mit' ylemmäks ehtivi, matk' ei vaan
Näyt' ankara kuluvan laisinkaan.
Hän viel' yhä nousee — seisahtaa,
Ja uuden sauv' yhä pykälän saa:
Laajeten näkyala kirkastuu,
Vaan vuor' yhtä jyrkkänä kohouu.
Niin noussut hän on — niin nousevi ain,
Yhä matkansa päätä hän tarkoittain,
Mutt' ain yhtä kaukana maalistaan
Hän on, kuin matkaans' alkaissaan.
Kastele siipiäs, henki!
Kastele siipiäs, henki:
Tiedon lähtehess' on
Kaste kuivumaton,
Kastele siipiäsi!
Kastele siipiäs, henki:
Ahjo Ilmarisen,
Liesi kauneuden,
Siipyes nuorentaa.
Kastele siipiäs, henki:
Hehku rakkauden,
Sulo sydämmien,
Sielusi uudistaa.
Kastele siipiäs, henki:
_Ilo_hettehesen,
Tulikoskusehen
Sydämmen innokkaan!