Vaan ylevinnä on nainen
Äitinä, kasvattaessaan
Lapsia, taimia Herran
Tarhassa, turvaksi kansan.
Lempi kuolematon.
On ainut päivistä verraton:
Sen koite kirkkahin kulta,
Ja soihtu säihkyvän auringon
— Ei pilvi kaihda sen tulta —
Se lemmen päivä on kirkas!
Yks' kukka ainoa kukkiaan —
Se puhkes rinnasta Luojan —
Ei kuihdu, haihdu ei hajukaan,
Sen kauneus ijankaiken
On tuores — kukkanen lemmen!
On tuli ainoa tuliaan,
Sen kyven taivaasta kirpos,
Ja kuonat kullasta erottaa
Sen liekki polttava, kirkas:
Se tuli ikuisen lemmen!
On voima voimista ainoisin —
Ei konsa vaivu sen valta,
Ei säiky miehuutta sankarin,
Saa voiton armahimmalta:
Se ikivaltikka lemmen!
Oi lemmen aurinko loistaos!
Ja kuki ikuinen kukka!
Ja tuli taivahan hehkuos!
Ja voimaa uhkuos uutta,
Sa ahjo ikuisen lemmen!
Vaeltaja.
Hän louhuista vuort' ylös astuiksen —
Moni on kivi teräsyrjäinen,
Tai kasv' okavartinen piilostaan
Puri jalkaa astujan urhokkaan.
Vaan hän hi'en otsalta pyyhältäin:
»Ylös vuoren päälle kun ennättäin,
Saan katsoa mait' yli laajimpain
Kautt' ilmain, näkyjen loistelevain.»