On tunne sydämmen,
Kuin kuuma hiilos mielen;
Vaan tulkki tuntehen,
Tuo kylmä sana kielen,
Se monta kyventä,
Mitk' ihmis-sydäntä
Lämmittää, hehkuu siellä,
Pois hiivuttaapi tiellä.
Ken sielun hiilokseen
Vois nähdä, kenpä luoda
Vois silmän salaiseen
Sydämmen ahjoon, tuoda
Esille hiljaisen
Ja ujon tuntehen,
Jonk' alla kulta kiiltää,
Kun tuli korret hiiltää?
Ken salaisuuksia
Vois oikullisen mielen,
Ken sielun tunnetta
Kuvata kautta kielen?
Ken voisi, kenpä syvää
Mitata syvyyttä
Povessa ilmestyvää —
Pahetta, hyvyyttä?
Sit' emme voi — On tunne
Vaan sala-hiilos mielen:
Jos pakenemme kunne
Se palaa — hehkuu. — Kielen
Avulla sitä vainen
Eip' ymmärrä; sen yksin
Käsittää tuntevainen
Sydämmin, silmäyksin.
Naisen arvo.
Milloin armas on immyt,
Milloin neitonen kaunis,
Milloin ylevin, suurin,
Onnellinen, ah! milloin?
Kun sydän kukkia kasvaa,
Mielessä hyveitä nousee,
Silloin ihana on immyt,
Silloin Neitonen armas.
Milloin mielessä versoo
Jalous, kaunetta kilvan
Kostuttaa koska tunne
Puhtahin: Silloin kaunis.
Onnellinen, koska sielun
Sointuisuus, sekä rauha
Syämmen hiljaa laulaa
Kiitos-laulua Herran.
Suurin, kun käsin hellin
Kurjia holhoo, auttaa,
Enkelin haamuna häätää
Huolia huolien maasta.