Tuoll' oli toinen seurue,
Mi seisahtuvi loitolle
Tuon silkkiäis-puun alle.
Siell' innokkaasti väitellen
He puhelevat, suuttuen
Oudolle asialle.
Mutt' itse juhlareurue
On sijoittunut sisälle
Pöytähän Latsaruksen:
Siin' itse Herra Jeesus on
Opetuslapsi-joukkion
Keralla keskustellen.
Iloa mielet hehkuvat,
Kiitollisuutta lausuvat
Katsehet kaikkialla;
Ja parahia herkkujaan,
Kuin kunniaksi kuninkaan,
Tuo Martha tulvimalla.
Niin Herran puhe kiinnittää
Ja ihastuttaa, jännittää
Nyt mielet kuulevitten,
Etteivät huomaa Mariaa,
Jok' äänetönnä seisahtaa
Taakse vierahitten.
Ken nähdä voisi sydämmeen
Niin autuudesta iloiseen,
Samalla surulliseen,
Kuin silloin sydän Marian,
Hän kompastuisi ankaran
Tuntehen taistelukseen.
»Oi, miksi taasen vavahdan,
Kun Mestarihin katsahdan?
Hän, suuri Vapahtaja,
On voittajana kuoleman,
Ei vihollisen katalan
Nuolien sorrettava.
»Oi, autuin on ilo tää!
Kuink' ihanasti säihkyää
Latsarus-veljen katse!
Meill' ompi Herra korkea,
Ihminen sekä Jumala —
Ei pahat Häneen koske!
»Kuitenkin sieluin vapisee
Kun Mestaria katselee
Silmäni — outo tunne
Niin sykähyttää sydäntä,
Ikäänkuin pelkäis käärmettä,
Mi pistää — koska? kunne?
»Voi, käärme inha väijyvi
Nyt Mestaria, hiipivi
Jälessään kaikkialla:
Taas fariseukset vakoilee,
Tuhoa katse uhkailee
Tuon silkkiäis-puun alla.
»Oi, sydän tahtois haljeta
Täst' autuudesta suuresta,
Kun Herran saamme nähdä
Tääll' oman pöydän ääressä,
Ja Latsaruksen tervennä! —
Sen voipi Herra tehdä!