(Ilmassa kuuluu henkien laulua).
Taas laulua — oi, ihanaa!
Taivaallista!
HENKIEN LAULU:
Armosta antoi Jumala
Poikansa ainokaisen,
Jok' osti verihinnalla
Syntisen kuolevaisen:
On synti sovitettu,
Kun veri vuodatettu
On Herran ristillä.
(Tuomas lankee polvilleen).
Jokainen, joka uskossa
Nyt antaa Jeesukselle
Sielunsa — etsii armoa,
Elämän lähtenette
Saa tulla — juokohon
Vapaasti — kaikki on
Lahjaksi annettu.
Sulasta rakkaudesta
Jumala ihmisille
Antavi ilman rahatta
Anteeksi syntisille
Myös veri-ruskeat
Rikokset riettahat
Ijäti unhottaa.
(Myrsky tyyntyy — päivä koittaa).
TUOMAS (tyyntyneenä, viipyy yhä polvillaan, nousevan auringon ensimmäiset säteet valaisevat hänen kasvojansa, joita kirkastaa syvä rauha ja ilo):
Jo myrsky tyyntyvi, päivä nousee
Ja taivas kirkkaasti hymyilee:
Ja Jeesus Kristus mun sielussani
Nyt täydellisesti hallitsee!
Oi, Herra, kuinka Sun armoasi
Ma kurja voisin ain' ylistää!
Oi, ijankaikkinen rakkautes
Ken voi sen syvyyttä käsittää!
Nyt kuolen ilolla, tule Herra,
Jo katko maalliset kahlehet,
Ja poista verho, mun anna nähdä
Ne silmät, Sa joilla katselet
Tänn' alas maahan ja kurjimmankin
Myös ihmislapsosen sydämmeen,
Ja säälit, armossa etsiskellen;
Oi, näytä kasvosi, säveleen
Mitk' ijankaikkisen ylistyksen
Ain' uuden antavat, joissa — oi!
On ikikirkkaus jumaluuden,
Se valo, auringot mikä loi!