PILATUS:
Todella kurja olen onneton:
Ijäti kirottu se hetki on,
Jolloin ma ryhdyin tähän asiaan!
Miks'en ma koito kuollut aikanaan
Sodassa Parthilaisten julmien
Raatelemana, tahi susien
Hampahissa Dalmathian metsän,
Pimeässä kohduss' eksyneenä,
Käydessäni karjanpaimenessa
Oman äidin evähiä syöden?
(Proculan, Pilatuksen vaimon, haamu ilmestyy).
— Oi, mitä näen? Taivaan ihanaa!
Voivatko henget myöskin kangastaa?
Procula! Joko totta vainajat
Kaikki mun luoksein tänne saapuvat,
Vai joko siirryn maasta Manalaan?
Olenko Proserpinan nurmilla,
Joilla hän poimiskeli kukkia,
Pluto koska hänet maasta ryösti?
Alcestis kuin ennen ihanainen
Takaisin saapui Tuonen alhosta Herkules
saaliin riisti kuoleman,
Miehelle antoi rakastavalle,
Jonk' edest' uhrannunn' elämänsä
Esikuva naisten iki-ihana —
Saavuitko siten myöskin, Procula
Kallihin, vaiko tulit ottamaan
Hyvästit ijäiset, kun astumaan
Sa näet joutuvani Tartaroon
Tuskia julmempia Tantaloon
Kestämähän iki-ankaroita?
Puhu, kallis, vaikk'en säveliä
Äänes' armaan kestäisikkään kuulla —
Puhuthan kuolemattomalla suulla —
Mutta sun muotos puhdas taivahan
Loistoa luokoon ikivaivahan,
Jonne mun täytyy, konnan verisen,
Syystäni mennä kautta rikosten.
Lausuos; ennen tahdon suloisimman
Äänes' armaan kautta ikikuolla,
Eläisin kuin sitä kuulematta.
Naiset on toiset käärmeinä tiellä
Jaloissa miehen myrkyllisinä.
Sinussa yksin puhtaus sielun
Ain' oli mielen ylentäjänä.
Suo minun nähdä lilja valkosin:
Aaltova poves lumipuhtahin;
Silmies tumma tuli suloisin;
Kutries musta yöhyt ihanin!
Oi, sinä ihmisistä ainoa,
Jok' olet ollut mulla sieluna —
Elämää kallihimpi kuollehena!
Miks' olet haamu — juo'os vertani,
Tässä ma avaan sulle rintani
Hehkuvan, kuuman elonlähtehen.
(Iskee miekalla rintaansa, josta verivirta kuohahtaa esille).
Kas niin, juo — ja puhu armahin!
PROCULA:
Pilatus, ei voimaa verelläs
Pois ole pestä sinun syntiäs.
Se veri yksin synnin puhdistaa,
Mi vuosi Golgathalla. — —
PILATUS:
Kauheaa,
Ällös, sa armas, verinäytelmää
Muistuta mulle.