"Mitkä huolet sinua nyt painavat?" kysyi hän.
"Herra", vastasi prinssi, "ole hyvä ja päästä minut palkeen ääreen ja täytä nämä vaunut katukivillä."
Tuskin hän oli ehtinyt tämän sanoa, ennenkuin hänen toivonsa jo oli täyttynyt. Prinssi istui pajassa, ja hevoset kummastelivat vaunujen painavuutta.
Niiden ajaessa linnanpihalle avasi kuningas itse vaununovet tervehtiäkseen uutta vävyään. Heti kun hän väänsi ripaa, romahti suuri kivikasa yli hänen puuteroidun tekotukkansa ja hienon silkkiviittansa, ja kuningas kaatui maahan niiden painosta.
Syntyi suuri sekamelska ja naurunsihinä, ja pyyhittyään veren otsaltaan kuningas katseli vanhinta prinssiä vihaisin katsein.
"Teidän majesteettinne", puolustautui tämä, "minä valitan mitä vakavimmin tätä onnettomuudenkohtausta, mutta syy ei todellakaan ole minun. Näin nuoren sepän nousevan vaunuihin, emmekä ole sen koommin hetkeksikään pysähtyneet."
"Olet ollut ylpeä hänelle!" sanoi kuningas, jonka jälkeen hän kääntyi toiseen prinssiin ja sanoi:
"Lähde heti noutamaan nuori seppä ja ole kohtelias."
"Olkaa huoleti", vastasi tämä.
Mutta on ihmisiä, jotka eivät voi näyttää kohteliailta, vaikka heillä olisi koko maailman rikkaudet.