"Hän tahtoo", vastasi punatukkainen, "tehdä jäniksiksi teidän parhaat miehenne."
"Ah", sanoi kuningas, "jos asianlaita on niin, niin tulkoon joku heistä esille koettamaan hänen rohkeuttansa."
Eräs taistelijoista astui esille kädessään miekka ja padankansi ja suuntasi iskun Mattia kohti. Mutta Matti löi nuijalla miestä käsivarteen, niin että miekka sinkosi kaikkien toisten ylitse ja sen omistaja tuuskahti nokalleen maahan.
Uusi asettui hänen sijalleen, sitten jälleen uusi ja vihdoin puoli tusinaa samaan aikaan, mutta Matti singahutteli miekkoja, kypärejä ja kilpiä joka taholle; ja miehet kieriskelivät maassa päälletyksin ja ulvoivat, että heidät oli tapettu ja vioitettu ja haavoitettu, ja sitten he hieroskelivat pehmitettyjä lanteitaan ja käsivarsiaan ja nilkuttivat pois.
Matti karttoi lyömästä ketään kuoliaaksi, ja prinsessaa huvitti näytelmä siinä määrin, että hän nauroi niin äänekkäästi, että se kuului yli koko pihan.
"Kuningas", sanoi Matti, "minulla on kolmasosa tytärtänne."
Kuningas ei tiennyt oikein, pitäisikö hänen olla iloinen vaiko pahoillaan, ja kaikki veri prinsessan sydämestä virtasi hänen poskilleen.
Sinä päivänä ei enää taisteltu, ja Matti kutsuttiin kuninkaallisen perheen pöytään. Seuraavana päivänä kertoi punatukkainen Matille sudesta, joka oli vuoden vanhan hiehon kokoinen ja vaaniskeli kaupungin muurien ympärillä ja söi ihmisiä ja karjaa. Hän huomautti samalla, että Matti tuottaisi suuren riemun kuninkaalle, jos saisi tämän surmatuksi.
"Sangen kernaasti", vastasi Matti. "Lähetä poika näyttämään minulle, missä susi oleksii, niin saamme nähdä, miten se ottaa vastaan vieraan."
Prinsessa ei ollut tähän oikein tyytyväinen, sillä Matti oli aivan toisen näköinen hienoissa vaatteissa, vihreä päähine pitkillä, kiharaisilla suortuvillaan, ja olihan hän sitäpaitsi houkutellut kuninkaantyttären nauramaan.