"Mutta asiasta toiseen! Tuuli puhaltaa suoraan ovesta, ja koska Hongankolistaja ei ole täällä, niin ehkä te tahtoisitte olla niin ystävällinen, että kääntäisitte talon — niin tekee Hongankolistaja ollessaan täällä."
Tämä oli yllätys itse Rutimo-taatollekin, mutta hän nousi ja veti oikean kätensä keskisormea, kunnes se naksahti kolme kertaa. Sen jälkeen hän meni ulos ja kiersi käsivartensa talon ympäri ja käänsi sen toisin päin, kuten Viirusilmä tahtoi. Kun Hongankolistaja näki tämän voimankoetuksen, tunsi hän jonkinmoisen kosteuden kohoavan hipiänsä joka huokosesta, mutta Viirusilmä, joka luotti naisviekkauteensa, ei vielä tullut hämilleen.
"Varmaankin", sanoi hän, "teette meille vielä toisenkin palveluksen, koska Hongankolistaja ei ole täällä tehdäkseen sen itse. Meillä on, näettekös, vedenpuute tämän pitkän kuivuuden jälkeen, ja Hongankolistaja sanoo, että tuolla kukkulan takana, kallioiden alla on oivallinen lähteensuoni, ja hän aikoi vetää kalliot tieltä pois, mutta kuullessaan teistä puhuttavan hän läksi niin raivoisana, että unohti veden. Jos te nyt koettaisitte sen löytää, niin minä katsoisin sen suosionosoitukseksi."
Sen jälkeen hän vei Rutimo-taaton paikalle, joka siihen aikaan oli suurena kalliona. Kun jättiläinen oli sitä katsellut hetkisen, naksahutti hän oikeaa keskisormeaan kymmenen kertaa, jonka jälkeen hän kumartui eteenpäin ja kiskaisi auki rotkon, joka oli neljänsadan jalan syvyinen ja neljännespenikulman pituinen.
Tämä urotyö oli vähällä saattaa Viirusilmänkin pois suunniltaan; mutta mitä kaikkea voikaan naisen viisaus ja mielenmaltti saada aikaan!
"Sepä oli oivallista", sanoi hän, "tulkaapa nyt sisälle syömään hieman vaatimatonta ravintoamme. Hongankolistaja osoittaisi teille vieraanvaraisuutta omassa talossaan, lienettepä sitten miten katkeria vihollisia hyvänsä, ja jos laiminlöisin sen hänen poissakin ollessaan, niin tulisi hän hyvin tyytymättömäksi minuun."
Samalla hän vei Rutimo-taaton sisälle ja pani hänen eteensä puoli tusinaa ennenmainittuja leipiä, pari hyvää pytyllistä voita, keitetyn sianpuolikkaan ja kapallisen kaalinkupuja — meidän tulee näet muistaa, että tämä tapahtui paljoa ennen kuin perunat olivat keksityt.
Rutimo-taatto, joka sivumennen sanoen oli yhtä suuri syömäri kuin sankarikin, pisti erään leivistä suuhunsa purrakseen siitä palasen. Mutta silloin olivat sekä Hongankolistaja että Viirusilmä vähällä tulla kuuroiksi äänestä, joka muistutti samalla karjuntaa ja ulvontaa.
"Tuli ja veri!" huusi hän. "Mitä tämä merkitsee? Minä olen purrut poikki kaksi hammastani! Mitä kumman leipää tämä on?"
"Mitä tarkoitatte?" sanoi Viirusilmä levollisena.