"Lähde nyt liikkeelle", sanoi kakku.
"Et istu kyllin korkealla", sanoi repo. Silloin kakku kiipesi sen hartioille.
"Vielä korkeammalle", sanoi repo. "Et ole siellä varmassa paikassa."
"Onko hyvä nyt?" kysyi kakku ja muuttautui sen kaulalle.
"Olet varmimmassa paikassa juuri minun kuononi yläpuolella."
"Niin, nyt minä en voi tulla kauemmaksi", sanoi kakku.
"Vielä mitä, voit kylläkin", sanoi repo, ja samassa hän heitti kakun korkealle ilmaan, otti sen suuhunsa ja nieli. Ja näin loppui kakku ja — satu.
Merkillinen aasi.
Olipa kerran isäntä, joka asui suuressa kaupungissa. Kerran hän matkusti kauaksi ulkomaille, mutta palvelijat jäivät hänen suureen taloonsa, aivan kuin perhe olisi ollut kotona.
Maata pantuaan he säikähtyivät usein iltaisin perinpohjin, keittiön ovi näet avautui aivan itsestään, ja paiskattiin jälleen kiinni, ja kattilat ja vadit ja lautaset rupesivat kalisemaan.