Eräänä yönä, kun he olivat istuneet ylhäällä myöhään ja kertoneet toisilleen kummitusjuttuja, hiipi kokkipoika, joka muutoin tavallisesti makasi rehuylisillä, lämpimän takan perälle ja nukkui.
Kun kaikki olivat lähteneet ja keittiö oli suljettu, heräsi hän siitä, että ovi avattiin ja aasi kävellä kopsutteli keittiön lattialla.
Poika rupesi tarkemmin katselemaan, ja aivan oikein, siinä istui suuri aasi lattialla ja haukotteli lieden ääressä. Hetkisen kuluttua nelijalkainen alkoi katsella ympärilleen ja raaputteli korviaan, aivan kuin olisi hyvin väsynyt, ja sanoi:
"Nyt minä alan."
Poika paran hampaat alkoivat kalista pelosta, sillä hän ajatteli: "Nyt se varmaankin syöpi minut." Mutta hännäkkäällä ja pitkäkorvalla oli muuta tekemistä. Se kohenteli tulta ja toi saavillisen vettä ja täytti suuren kattilan, jonka se oli pannut tulelle ennen uloslähtöään. Sen jälkeen se nosti kätensä — jalkansa tarkoitan — lämpimälle takalle ja veti esille pienen pojan.
Tämä alkoi ulvoa pelosta, mutta aasi vain katseli häntä ja lykkäsi ulospäin alahuultaan ikäänkuin näyttääkseen, miten vähän se välitti hänestä, ja heitti hänet jälleen entiselle paikalleen.
Sen jälkeen aasi istahti tulen eteen ja odotti kunnes vesi alkoi kiehua, ja minä vakuutan teille, että keittiössä ei ollut lautasta, ei vatia eikä lusikkaa, jota se ei olisi pessyt ja kuivannut yhtä hienosti kuin mikä piika hyvänsä. Sen jälkeen se laski ne hyllyille ja lakaisi keittiön niin puhtaaksi, kuin se olisi ollut mikäkin salinlattia.
Kun se oli tehty, tuli se ja istuutui pojan viereen ja viittasi hänelle toisella korvallaan ja virnisteli.
Poika parka koetti huutaa, mutta ei voinut saada sanaakaan suustaan. Lopuksi aasi sammutti tulen ja meni pois, jolloin se iski oven kiinni niin kovasti, että poika luuli koko talon romahtavan maahan.
Aamulla syntyi kauhea hälinä, kun kokkipoika kertoi mitä oli nähnyt. Koko päivään ei puhuttu mistään muusta. Mikä puhui mitäkin, mutta eräs lihava, laiska palvelustyttö sanoi järkevimmän kaikesta.