"Mutta kyllä minä sinut opetan, rakas hiiri", lisäsi hän.
Seuraavana iltana hän päästi kissat irti ja antoi niiden vahtia sängyn ääressä. Heti kun hän oli nukkunut, olivat kärppä ja hiiri oven ulkopuolella ja nakersivat nakertamistaan, kunnes olivat saaneet siihen reiän. Hiiri hiipi sisälle, eikä kestänyt kauan, ennenkuin se palasi tuoden munan mukanaan.
Heti he olivat matkalla jälleen; hiiri aasin korvassa, kärppä sen selässä ja muna kärpän suussa.
Kuu he olivat saapuneet joelle ja olivat juuri uimassa ylitse saareen, alkoi aasi huutaa. "Hoh-hoo, hoh-hoo", se huusi. "Onko koko maailmassa minun vertaistani? Minä kannan hiirtä ja kärppää ja noiduttua munaa, joka saattaa tehdä mitä hyvänsä. Miksi ette minua kiitä?"
Mutta hiiri nukkui, ja kärppä ei uskaltanut avata suutaan peläten menettävänsä munan.
"Minä pudistan teidät selästäni kaikki tyynni, te kiittämättömät kapineet, jollette minua ylistä", huusi aasi, ja kärppä parka unohti munan ja huusi: "Älä veikkonen, älä veikkonen!" ja samassa putosi muna koko joen syvimpään kohtaan.
"Nyt olet tehnyt viimeiset kummat", sanoi kärppä, ja minä vakuutan, että aasi oli nolon näköinen.
"Ah, mitäs me nyt teemme?" kysyi se.
"Rohkeutta ei saa heittää", sanoi kärppä. Sitten se katsahti syvään veteen ja huusi: "Kuunnelkaa, kaikki sammakot ja kalat. Tuolla tulee suuri haikara- ja kurkiparvi pyydystämään teitä ja syömään teidät elävinä. Joutukaa, joutukaa!"
"Ah, mitä meidän on tehtävä?" huusivat ne ja tulivat pinnalle.