"Riittää", sanoi Mikko, "se ratkaisee asian", sanoi hän. "Istu ja pala! Eikö ole ihmeellistä", sanoi hän, "että kunniallinen, arvossa pidetty henkilö", sanoi hän, "kiertää maata vanhana hanhena", sanoi hän, "ja voi taivaat ja pannukaakut, miten usein olenkaan sen kyninyt!" sanoi hän, "ja olisihan saattanut tapahtua, että olisin sen pistänyt poskeeni", sanoi hän, ja hänen sitä ajatellessaan alkoi kylmä hiki nousta hänen otsalleen, ja hän oli vähällä pyörtyä.
Hänen toinnuttuaan sanoi Poppa-Matti hänelle aivan levollisena ja tyynenä:
"Mikko", sanoi hän, "älä syytä itseäsi", sanoi hän, "sillä minä olen keksinyt keinon, millä se saadaan puhumaan", sanoi hän, "ja kertomaan, mitä varten se on maan päällä", sanoi hän, "ja muista, että sinä et antaudu keskusteluihin etkä vastusta minua missään", sanoi hän, "vaan olet ainoastaan, kohta kun lintu on kannettu sisälle", sanoi hän, "ikäänkuin ottaisimme sen huomenna mukaamme torille, ja jollei se tänä yönä puhu tahi karkaa", sanoi hän, "niin pane se varhain kanakoriin ja lähetä se molempien renkien keralla rattailla suoraa päätä kaupunkiin myytäväksi", sanoi hän, "ja jollei se puhu ennenkuin tie on puolissa", sanoi hän, "niin ei minun nimeni ole Poppa-Matti. Mutta muistakin tarkoin", sanoi hän, "että heti kun se lausuu ensimäisen sanan, viette sen suoraan isä Pietarin luokse", sanoi hän, "ja jollei pappi voi saada sitä palaamaan rauhaan, kuten muitakin seurakuntalaisia, niin ei minun noitakeinoillani ole mitään arvoa", sanoi hän.
Nyt päästettiin vanha hanhi jälleen huoneeseen, ja kaikki alkoivat puhua sen lähettämisestä seuraavana aamuna kaupunkiin myytäväksi ja paistettavaksi, ikäänkuin se olisi aivan varma asia.
Mutta hanhi ei välittänyt koko jutusta enempää kuin jos olisi puhuttu maaherrasta, ja Mikko käski poikien laittamaan kanakorin kuntoon ja panemaan sinne pehmeitä höyheniä, "sillä nyt lähtee vanha hanhi viimeiselle ajelulleen tässä maailmassa", sanoi hän.
Mikäli ilta kului, alkoi Mikko tuntea itsensä kauhean surulliseksi ja alakuloiseksi ajatellessaan mitä tapahtuisi, ja heti kun vaimo ja tytönlirpukat olivat menneet nukkumaan, otti hän esille kannullisen hyvää viinaa, ja hän ja Matti istuutuivat sen viereen.
Mitä murheellisemmaksi Mikko tuli, sitä enemmän hän joi, ja hän ja Poppa-Matti tyhjensivät puolituopillisen yhdessä.
Se ei kuitenkaan ollut tuollainen pieni, kruunattu mitta, jommoisia nykyaikana käytetään — niin, saattoipa siihen mahtua kaksikin sen vertaa.
Ja kun Mikko oli tyhjentänyt korttelinsa, tuntui hänestä siltä, kuin hänen pitäisi lopettaa, "sillä nythän on melkein kuin juhla", sanoi hän, "ja minä surkuttelen sellaista miestä, joka ei voi hillitä janoansa", sanoi hän, "eikä ymmärrä pysyä aina korttelillisessa", sanoi hän, ja sitten hän toivotti Poppa-Matille hyvää yötä ja läksi huoneesta.
Hän valitsi kuitenkin väärän oven, koska oli hieman pyörällä päästään eikä tiennyt oikein, seisoiko päällään vai jaloillaan vai molemmilla yhtaikaa, ja sen sijaan, että olisi mennyt vuoteeseensa, laskeutui hän koriin, jonka rengit olivat laittaneet kuntoon hanhea varten. Sinne hän vaipui pehmeästi ja mukavasti heinien sisään, pohjaan asti, ja kääntelipä ja vääntelipä hän itseään yöllä miten hyvänsä, niin lepäsi hän siellä yhtä peitettynä ja siististi kuin myyrä peruna-vaossa ennen päivännousua.