"Odota, rakas isä, ja katsele sormusta, joka on sormessani. Katso, siihen on kaiverrettu sekä sinun nimesi että minun."
"Se on tosin minun tyttäreni sormus, mutta minä en voi tietää, miten te olette sen saanut. Minä pelkään, että se ei ole tapahtunut kunniallisella tavalla."
"Pyytäkää äitini tulemaan tänne — hän ainakin minut tuntee", sanoi tyttö parka ja alkoi itkeä katkerasti.
"Minun vaimo parkani on unohtamaisillaan surunsa; hän puhuu enää harvoin tyttärestään. Miksi repisin auki haavan muistuttamalla häntä siitä, mitä hän on kadottanut!"
Nuori nainen oli kuitenkin niin kiihkeä, että isä vihdoin lähetti noutamaan äidin.
"Äiti", alkoi hän, vanhan naisen tultua ovelle, "etkö tunne tytärtäsi?"
"Minulla ei ole mitään tytärtä. Minun tyttäreni kuoli ja haudattiin aikoja, aikoja sitten."
"Mutta katso vain kasvoihini, niin tunnet varmasti minut."
Vanha nainen pudisti päätään.
"Te olette kaikki unohtaneet minut, mutta katsokaa tätä syntymämerkkiä minun kaulassani. Onko mahdollista, äiti, että sinä et minua nyt tunne?"