Kun laskeissaan kesäaurinko taas taivahan rantoja kultaa, niin tunnetko silloin, tunnetko sä lämpöä, lemmentulta? Näät kaikkialla sä rauhan maat, sopusointua, rauhaa kaiketi saat?
Vai tunnetko kaihon tuskaisan
ja muistatko myrskytuulet?
Kun aalto se löi raju rantahan,
sen kuohuja vieläkö kuulet?
Sun toivehes, aattehes myrskykö kaas,
nyt kaihoin niitäkö muistat taas?
Sä lienetkin mun kaltaisen, sä vihreä rannan kuusi; kun katson pohjihin syvyyden, ja kun taivas siellä on uusi, niin oloni munkin oudoks saa ja kaiho mieleni valloittaa.
Ja muistuu mieleeni myrskysää ja kohina tuiman tuulen ja murhe mieleni yllättää ja ma kuohuja kaukaa kuulen. Ne rintaani kaikuja kummia saa, meri helmahan yön kun uinahtaa.
Myrsky-yönä.
käy ulkona tuuli tuima, yö on niin myrskyinen, ja hurjana aalto huima vain kuohuvi rannallen.
Ja haaksi aaltoja halkoo,
ja kohti kuohuja käy,
ja se keinuvi niinkuin palko,
ei muuta kuin vaahtoa näy.
Vaan haahdessa suojassa yksin
minä kanssasi olla saan,
me istumme vieretyksin,
mut tuuli se ulvoo vaan.
Te käykää te vihurit tuulen,
nyt teitä mä pelkäjä en!
Vain rintasi lyönnit ma kuulen,
ja sa painut mun rinnallen.
Mua katsehes kaunis huumaa
sysimusta kuin syksyn yö,
ja mun rintani tulta on kuumaa
ja se rintaasi vasten lyö.