Merelle lähtijä.
Läksi laiva uurtamaan meren tummaa pintaa, täytti kaiho, kaipaus monta, monta rintaa — Eessä merta, merta vaan, eessä pilvet harmaat, kotiranta kauvas jäi, sinne jäivät armaat. Jäivät tuomet tuoksumaan, jäivät kuuset kukkimaan, impi rantaan itkemään. Kotiranta kauvas jäi, sinne jäivät armaat…
Luojalle.
Luoja, noita silmiä kyynelistä säästä, Luoja, tuohon rintahan murheit' elä päästä.
Luoja, anna hänelle päivät paistehikkaat! Luoja, anna hänelle elon riemut rikkaat!
Rauhassa.
Kun melske, myrsky raukenee, kaikk' uinuu rauhan unta, niin silloin mulle aukenee viel' uusi valtakunta.
Nään silloin sinut luonani, nään silmäs ani armaat, ja on kuin siirtäneet ne ois väliltä vuoret harmaat
Rannan kuusi.
Tääll' yksin seisot sorjana sä vihreä rannan kuusi; veden alla toinen on maailma ja taivas siellä on uusi, sen kauneuttako katsot sie, mihin miettehes silloin vie?