Kas, tyrskien hyrskien rientelevät nuo varsat valkoharjat, ja innoissansa, riemuiten käy eespäin Vellamon karjat.
Kas, korskuva ratsu jo kiiruhtaa
ja vaahto rantoja kastaa,
ja syvänteissä nyt kumajaa
ja kaikuen kalliot vastaa.
Ja voimaa äänet ne uhkuaa
ja kuohut ne raivoten ryntää,
ne vasten paasia pauhoaa
ja kallion kylkeä kyntää.
Ja ne laulaa: into ja pelvottuus
se teitämme aina ohjaa.
Ken meitä sortaa uskaltaa? —
Viemme sortajat pyörtehen pohjaan.
On meissä voimaa ja tarmoa!
Pois, pois sotiratsumme tieltä!
Ei sortaja täällä saa armoa,
ei kärsitä orjan mieltä!
Muistojen mailta.
1.
Maan povesta pulpahti puronen.
Maan povesta pulpahti puronen
hän kirkasna katseli taivaallen:
"Ah kuinka on kaunis elon tie!
Mut matkani minne, minne se vie?"
Oli koivuja purosen partahalla
ja kukkarantoja kaikkialla,
ja välin nuokkui nuorta viljaa,
ja puro se riensi niin riemuin hiljaa.