Ja välin rannalla kasvoi kuusi ja välin hongat ne huminoivat, ja eessä siinti jo seutu uusi ja kaukaa vuoret varjoja loivat Ja vuoristoissa ja laaksoloissa niin sadoin kielin ne laulut soivat.
Kun päivä paisteli lämpimästi ja kevät kukkia herätti, niin laulut helkkyvät heleästi ne elon onnea ylisti. Kun päivä piilihe varjoon vuoren ja kuuset kattoivat puron nuoren, hän kuuli kuusien kuiskivan suuruutta taivahan Jumalan.
Ja Luojan kirkkaassa kesäyössä ja syksyn synkässä tähtivyössä ja kumotellessa illan kuun ja huminoidessa honkapuun hän kuuli kuin koko taivas, maa ylisti rakkauden Jumalaa. Ja puro pulpahti riemuiten: "Sä luoja olethan kaikkien." Ja ilon tyynen hän rintaan sai: "Sä munkin kulkuni ohjaat kai."
Vaan joutui jo kuivaa kangasta ja tietä niin valotonta, ja hän kuivui kesken matkaansa — näin vierryt on virtaa monta. — Ja keskellä kevättoiveitaan hän jälleen painui povehen maan.
Ja kaiho katkera kaikki voitti, niin raskahasti se tuuli henki, ja murhelauluja linnut soitti ja kyynel kostutti kukkasenki, ja itkivät rannan koivut nuoret ja surren nuokkui kukkakuusi, ja kyynelhelmistä välkkyi vuoret ja surren aukeni aamu uusi.
2.
Nuku, nuku nurmen alla.
Nuku, nuku nurmen alla, alla kukkakunnahan, helppo siell' on lapsen maata, helppo rinnan puhtahan. Päivin siintää taivon kalvo, kukat maasta kasvattaa, öisin ylläs tähdet valvoo, tuttavasti tuikuttaa.
Nuku, nuku nurmen alla, alla kukkakunnahan, nuku alla nuoren kuusen, alla koivun vihannan. Nuku syksyn synkän öistä, nuku mailman myrskylöistä, nuku, nuku rauhaisaan. Nuku murehitten teistä, nuku elon kyyneleistä makeasti alla maan.
Nuku, nuku nuori toivo, toivo kaunis kansas, maas, nuku niinkuin kevätkukka, jonka kylmä halla kaas. Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen, nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin!