Mut pimeät vallat ne pelkäsivät
valonvirtaa voimakasta,
ja pimeät vallat ne tahtoivat
valon estää virtaamasta.
Ja pimeät vallat ne nousivat,
ukonpilvinä valon ne peitti,
ja keskelle kolkkoa korpea
ne kansan pimeään heitti.
Mut valonvirta on voimakas,
ken vois sen kulkua estää,
se ikuisuudesta syntynyt on
ja ikuisuutehen kestää.
Ukonpilvet ne valon jos peittääkin,
uhka haihtuva on se vain hetken;
sen jälkeen kahta näät kauniimman
valon valtavan voittoretken.
Sen jälkeen entistä uljaammin
taas nousee jumalan tammi,
sen jälkeen entistä armaampi
on loiskina metsälammin.
Sen jälkeen kahta kauniimmin taas sinelle siintää salo, sen jälkeen kahta kirkkaammin joka majahan välkkyy valo.
Kylänkarkelo.
käy karkelohon kylän kasvava kansa, pelimanni jo soittaa parhaillansa, ja kuluvi kesäinen ilta! Pian lampi tyyni on lailla peilin, kera karkele, poikanen, nyt oman heilin, jotta notkuvi sininen silta!
Vain virrassa lainehet lipattaa, liikkuu ja järvellä sorsat soreasti kiikkuu ja aaltoaa vihannat viljat. Ylös poikaset, kuuset te kevähäiset, ylös neitoset nuoret, pellavapäiset, te tään kylän lempeät liljat!
Kas, heinät ne heiluu ja nurmet ne nuokkuu, ja illan tuuli niin hiljaa huokuu ja sävelet soivat, soivat Kas, tuoresna tuoksuu kuunahan kukka ja nuori on neitonen pellavatukka ja vainiot vihannoivat