Uskonnonopettaja naurahti pilkallisesti, rouva Löfberg kannatti Asplundia, "vaikka kyllä minä pelkään", hän sanoi, „että Aalto puhuu liian kuivasti ja vaikeasti tajuttavasi. Mutta hänellä näyttää olevan paljon uutta sanottavana, vaikka se onkin syvämietteistä."
Kuului muutama kannatushuuto.
— En minä nyt sentään olisi uskonut, että täällä huudetaan hyvää sellaisellekin miehelle kuin tohtori Aallolle, sanoi uskonnonopettaja. Että rouva Löfberg häntä suosii, on kyllä ymmärrettävää. Valmistaahan rouva Lölberg täällä pienoismuodossa alaa samalle vuosisatoja kestäneen rakennuksen, uskonnon ja moraalin, hävitykselle, jonka Aalto on ottanut elämäntehtäväkseen laajemmassa muodossa, ja johon tarkoitukseen, häpeä sanoa, aikakausikirjallisuutemme on välikappaleeksi lainautunut. Kuten sanoin, en ihmettele rouva Löfbergiä. Mutta että tällaista miestä esittelee eräs meidän koulumme opettajista, uskonnollisessa pappiskodissa kasvanut ja itsekin jumaluusoppia lukenut nuorison kasvattaja, se minua hämmästyttää. Kuitenkin toivon että tämä syrjäinen seutukunta vielä on pysynyt sen verran kiinni niissä vanhoissa, tosin nyt hylättäviksi tuomituissa aatteissa ja siveyskäsitteissään, kuten uskonnollisessa ja isänmaallisessa mielessä, ettei se kansanopistojuhlassaan, kansan lasten hyväksi pidettävässä juhlassaan, anna esiintyä näitten vanhojen, mutta kestäviksi osoittautuneiden aatteittensa vastustajan. On sanottu, hän jatkoi, että professori Silfvenius olisi kansanopistoaatteen vastustaja. Se ei ole totta. Kansanopistoaatetta ei hän vastusta, mutta hän pelkää tämän aatteen saavan paljon kannatusta siltä taholta, jossa kaikki tahdotaan repiä, vaan ei mitään rakentaa. Ja tämän kumousopin vaikutusta hän tahtoo vastustaa.
Useita puheenvuoroja pyydettiin yhtäaikaa.
Luonnontieteen opettaja sanoi kaikista ummehtuneista väitöksistä huolimatta myös puoltavansa tohtori Aaltoa.
Pankinjohtaja Granberg, paikkakunnan liikeolojen ja käytännöllisten harrastusten edustaja, esitti puhujaksi valtiopäivämies Haarasta. Sanoi puheen, joka koskettelisi käytännöllistä elämää, parhaiten tulevan ymmärretyksi ja siten tuottamaan suurimman hyödyn tämän seudun yleisölle.
Asplund oli suutuksissaan. Sanoi ettei lehtori Renfors nähtävästi ollenkaan tunne tohtori Aallon toimintaa. Tahi jos hän sen tuntee, niin sitten hän ei ymmärrä sitä. Aalto on vähintäin yhtä uskonnollinen ja moraalinen mies kuin Silfvenius, vaikka hän tahtoo irtaantua vanhoista kaavoista, tahtoo ajatuksen ja omantunnon vapautta. Hän elää sieluelämää, kun sen sijaan Silfvenius on kylmä, tunnoton pappisvallan asianajaja, täynnä vihaa ja tuomiota.
Pahimman ryöpäkän nosti kuitenkin täti Löfberg. Sanoi m. m. ettei hän suinkaan ole täällä voinut valmistaa alaa minkäänlaisille opeille, se kun ei ole ollut mahdollista kaupungissa, jossa monet sellaiset opettajat ja johtavat miehet kuin uskonnonopettaja, vuosikymmeniä ovat kuoletuttaneet kaikkea ihmisten henkistä puolta.
Renfors ei vastannut mitään, muuta kuin säälien hymyillen pyyhkieli nenäliinallaan silmälasejaan. Keskustelu oli muuttunut niin persoonalliseksi, ettei kukaan sillä hetkellä halunnut sitä jatkaa.
Helander kuitenkin vielä pyysi puheenvuoron ja sanoi että hän mieluummin kannattaisi valtiopäivämies Haarasta, mutta koska hän ei taida tässä seurassa tulla hyväksytyksi, niin yhtyy hänkin Aaltoon.