— Antaa niitten uusien aatteiden nyt kerran tulla tännekin, ehkäpä me niistä pilaantumatta selvitään, sanoi hän nauraen ja pelasti sillä tavoin jonkun verran ikävää asemaa.
Vielä kerran käytti uskonnonopettajakin puheenvuoroa. Hän pyysi ainoastaan sulettua äänestystä, että saisi nähdä ketä enemmistö tahtoisi ja voisiko tässä toimikunnassa "tällaiset kansan turmelijat" enää edespäin työskennellä. Samalla hän kuitenkin tahtoi saada sanotuksi, että joskin Haaranen on tärkeä mies laatimassa lakeja ja rakentamassa rautateitä, niin ei hän ymmärrä mitä hänellä olisi meidän juhlassamme sanottavaa, juhlassa, jossa ihmisille olisi annettava henkistä ravintoa.
— Kaunista henkistä ravintoa Silfveniukselta saisitte, replikeerasi rouva Löfberg.
Äänestys sitten toimitettiinkin ja päättyi niin että Silfvenius valittiin kahden äänen enemmistöllä.
Rouva Löfberg nousi heti tuoliltaan ja ilmoitti että hän eroaa toimikunnasta. Samoin teki Asplund ja kymmenkunta muuta jäsentä. Hilma Raiva, joka istui vieressäni, läksi myös pois ja minä seurasin häntä.
Rouva Löfberg kehoitti kaikkia meitä poislähteneitä suoraa päätä tulemaan heille neuvottelemaan mitä nyt oikeastaan on tehtävä.
Löfbergilässä naurettiin ja oltiin suutuksissa. Tätiä varsinkin harmitti nuo toimikunnan rouvat, jotka istuvat kokouksissa tuhmina kuin lampaat, mitään ymmärtämättä ja mistään tietämättä, ja sitten kyllä äänestävät siveellisyyden nimessä.
— Ihmiset, joitten moraalista ja uskonnollisuudesta minä en antaisi viittäpenniä, sanoi hän punaisena, mutta heti ruveten nauramaan. Miettisivät vaan leninkejään, siinä olisi heidän alansa.
Pahin oli kuitenkin kysymys mitä nyt on tehtävä. Alistuminen ei voi tulla kysymykseen, mutta voidaanko myöskään jättää valmistuksia, kun koko maa jo juhlasta puhuu. Pelastavaksi enkeliksi tuli sitten myöhemmin Löfbergilään Helander.
Hänellä oli välitysehdotus. Esitteli että toimikunta kutsuttaisiin seuraavaksi illaksi kokoon neuvottelemaan, eikö voitaisi yhteisesti sopia jostakin uudesta miehestä. Hän ehdotti sellaiseksi runoilija Haavistoa.