— Hän tulisi puhumaan Suomen kauniista luonnosta ja sinisestä taivaasta, kevään kukkasista, kansamme lujuudesta ja kestäväisyydestä, ja luultavasti myös kansansivistyksestä. Sehän soveltuisi meille kaikille.
Nauraen hänen ehdotuksensa hyväksyttiin ja hyväksytyksi tuli se seuraavana iltana toimikunnan kokouksessakin. Sopu oli muodollisesti taas palautettu.
Mutta ainoastaan muodollisesti. Toimikunnan kokouksessa oli paikkakunnan sanomalehden toimittaja, kauvan jumaluusoppia ilman tutkintoa yliopistossa lukenut pikkunen paljaspäinen mies, esiintynyt typerällä tavalla uskonnonopettajan puolustajana. Kovin mitättömästi vanhain lehtorien ohjaamana toimitettu sanomalehti oli muutenkin nuoremman aineksen halveksun esineenä, ja nyt otettiin täti Löfbergin esitys pikaisista hommista uuden lehden aikaansaamiseksi paikkakunnalle yleisellä innostuksella vastaan. Vielä samana iltana valittiin asiata valmistamaan toimikunta. Heti kun juhlat olivat ohitse, oli sanomalehtiasia otettava tositoimeksi.
* * * * *
Kaikkien näitten hommien aikana alkoi minun varsinainen Löfbergiläisten kanssa seurusteluni. Ja sitä kesti useita vuosia ja muodosti niitten vuosien toimintani keskustan.
Löfbergin illoissa luettiin ääneen uutta kaunokirjallisuutta, täti refereerasi lukemiaan häntä huvittavia teoksia. Väiteltiin aatteellisista valtiopäiväasioista ja sanomalehtikirjoituksista. Toimeenpantiin arpajaisia Suomalaisen teatterin ja muitten yleishyödyllisten laitosten hyväksi. Me nuoret näyteltiin seuranäytelmiä Suomalaisella seuralla, tanssittiin, retkeiltiin ja yleensä oltiin loppumattomassa touhussa.
Kaupungin vallassäätyläisten seurapiirin muodosti Suomalainen seura. Mutta pikkukaupungissa täytyy ankarimman säätyrajoittelun monta kertaa poistua yleisen seuran puutteen tieltä. Ylhäisin virkamies saa tyytyä kauppiaan seuraan, j.n.e. Niinpä Suomalaisen seuran yleisöönkin kuuluivat eri asemissa olevat virkamiehet, isommat kauppiaat ja varakkaammat käsityöläismestaritkin perheineen. Löfbergiläisten joukossa tulin minäkin suoraa päätä seuran toimitsijahenkilöihin.
Oikeastaan oli tämä seuran piiri peräti köyhää kaikesta kohottavasta ja kokonaisuudessaan muodosti täyden vastakohdan Löfbergin suletummalle nuorisoryhmälle. Keskenäisen keskustelu-aineen muodosti tavallisesti jonkun kaupungin rouvan eli neidin uusi puku, se "niin kovasti soma kohta" jossain seuranäytelmässä, uuden valssin nuotit, jotka joku neiti oli saanut, lisäksi kahdenkeskistä salaista supinata ja peitettyä naurun tirskuntaa. Tanssi tätä ikävyyttä heikenti.
Vanhat rouvat istuivat salissa käsitöineen, herrat ravintolan puolella pitkissä pöydissä väitellen kunnan asioista, verotuksesta, tonttien myönnistä, kaupungin heinämaitten vuokraamisesta y.m.s. Jotkut ryhmät siirtyivät erityishuoneisiin korttia pelaamaan.
Vaikka Löfbergiläisiä, täti Löfbergin vaikutuksen takia, ei yleiseen hyväksytty, olivat he kuitenkin ne, joitten puoleen tällaisissa huvivalmistuksissa käännyttiin. Ja vaikka nämä Löfbergiläiset kaikessa olivat mukana, muodostivat he kuitenkin erityisen ryhmän, joka parhaiten viihtyi omassa keskuudessaan. Kaupungin muu nuoriso katselikin tätä eristymistä jonkinlaisella syrjäytetyn tunteella. "Ne ovat niin kovasti olevinansa", sanottiin yleiseen.