Sakari-vainaa se aina pelkäsi kaikkia suuria kustannuksia. Ei hän suinkaan olisi tohtinut liikettä näin paljoa laajentaa.
— Pappa hoitikin omia asioitaan, sanoi John.
— Niinpä niin, niinpä niin, äänsin verkalleen. Sytytin paperossin ja aloin selailla pöydällä olevaa valokuva-albumia. Huomasin etteivät minun selitykseni tyydyttäneet.
Rouva Nurhonen valitti varhaisia kylmiä tänä syksynä. Ja sitten puheltiin sekasin kaikellaista, kunnes ruokapöydässä rouva pyysi anteeksi että hän nyt, kun kerran minut tapaa, puhuu vähän Selimin puolesta. Hän kysyi eikö Selimille olisi minkäänlaista paikkaa liikkeessä?
Selim oli keväällä päässyt kauppakoulusta ja pian sen jälkeen saanut konttoriapulaisen paikan eräässä rantakaupungissa. Mutta nyt oli muuan samassa kaupungissa asuva rouva Nurhosen vanha tuttava, jonka luona Selimin piti asua, kirjoittanut ikäviä tietoja hänestä. Selim oli, tuolta tuttavalta rouvalta saapuneen kirjeen mukaan, ruvennut täysin siemauksin nauttimaan vapaudestaan. Kuului aina tulevan myöhällä yöllä kotiin, seurustelevan huonojen toverien ja muitten viekoittelijain kanssa. Oli usein nähty päihtyneenä, ja nyt oli muuttanut asumaan erään huikentelijaksi tunnetun toverinsa luokse. Tämä kirje oli vaikuttanut ikävästi ja rouva Nurhonen oli sen johdosta ruvennut toivomaan Selimin tänne kotia saantia, ettei hän "vieraassa maailmassa aivan turmeltuisi".
— Tuopa on ikävää, jos lie totta, sanoin. Mutta kun me emme nyt ollenkaan lisämiestä konttoriin tarvittaisi, yksi kun vallan hyvin ennättää työmme tehdä, niin on kovin vaikeata toista ottaa. Ja eiköhän tuo kirjoittaja liioittelekin, sellainenhan on tavallista. Muuten se hänelle tietysti olisi parasta jonkun aikaa työskennellä vieraassa paikassa, ennenkuin omaan liikkeesen asettuu.
— No, mikä oma se tämä nyt Selimille on enempää kuin muutkaan. Mutta minä haluaisin hänet vaan tähän kotikaupunkiin ja kotonaan asumaan.
— Mutta eikö olisi joka tapauksessa syytä toistaiseksi olla odottavalla kannalla. Varoittakaa häntä. Useinkin näkyy olevan siten, että kun nuorukainen äkkiä pääsee vapauteensa, käyttää hän sitä hyvin rajusti, mutta eihän se läheskään aina ole mitään vaarallista. Vanhemmaksi tultuaan tasaantuu mielikin.
Kevytmielisestä nuoruudesta jää aina huonoja ominaisuuksia luonteesen, sanoi Asplund.
— Ehkä. Ne mallihyvät ihmiset ovat kuitenkin usein mahdottomia tähän elämään ja sitäpaitse kovin ikäviä.