Kun sitten ryhdyttiin kokouksen varsinaisesta asiasta puhumaan, esitti Asplund vaatimuksensa täsmällisin sanoin. Hän tahtoi kaiken juomatavarankaupan lakkautettavaksi, koska hänen vakuutuksensa ei sallinut hänen olevan tämän tavaran kauppiaana, sitten tahtoi hän Nurhosille oikeutta päästä viidenneksi yhtiömieheksi 10,000 markalla ja viimeksi, koska hän oli yhtiöön ruvennut ja sen perustamisen yleiseenkin ymmärtänyt Nurhosten vuoksi tapahtuneen, että Selim otetaan liikkeen palvelukseen.
— Tämä olisi hyvä senkin vuoksi, sanoi hän, kun Saarela nähtävästi hankkii eroaan, että olisi useampia asioihin perehtyneitä miehiä talossa.
— Hankin eroani? toistin minä kysyvästi.
— Niin, me olemme kuulleet viimeisen matkasi tarkoittaneen paikan hankintaa itsellesi.
— Te kuulette enemmän kuin itse tiedänkään, sanoin. Ennenkuin voin hankkia itselleni uutta tointa, täytyy minun päästä tästä vapaaksi.
— Minä toivoisin edelleen voitavan olla yhdessä, vastasi Asplund. Sinun pitäisi vaan antaa enemmän valtaa sisälliselle ihmisellesi.
— Heitä nyt nuo moraalisaarnat toiseen kertaan, keskeytti Helander.
Onko vielä muita vaatimuksia?
— Ei ole. Sen vaan voisin lisätä että juomakaupan lakkauttamisesta luultavasti olisi taloudellistakin hyötyä, koska siten saataisiin se suuri ostajakunta, joka nyt on kauppiaihin suuttunut, ja jotka aikovat perustaa erityisen yhtiökaupan, meille siirtymään. Tästä voisi olla enempi hyötyä kuin juomatavarakaupasta, jonka hyödyn Saarela liioittelee.
— Usko nyt miten tahdot, sanoin.
— Ja luota Renforsin matkueesen, lisäsi Helander. Minä kuitenkin hyvin vähän luotan periaatteisiin, silloin kun on kaupasta kysymys. Jokainen ostaa sieltä mistä saa huokeammalla ja parasta. Minun ehdotukseni siis onkin, että myöntioikeudet haetaan, ja vasta tuonnempana päätetään niitten käyttämisestä, että Nurhosten on maksettava osuudestaan täysi hinta, ja että Selimin ja muitten apulaisten palvelukseen ottaminen jätetään yksinomaan liikkeen hoitajan asiaksi.