Mutta sen pitemmälle oli minun vaikea sanoa, ja melkein huomaamattani poikkesin vielä tunnustukseni seurauksia ennakolta lieventämään.
— Älä vaan väärin ymmärrä minua, sanoin.
Hän oli hetkisen vastaamatta, ja kysyi sitten hiljaa:
— Mitä sinulla siis olisi sanottavaa?
Silmänräpäyksellinen ajatusteni kokous, kosketus liipasimeen, ja laukausta oli mahdoton estää.
— Minä olen, suoraan sanoen, kauvan ollut sinuun rakastunut — — älä nyt hämmästy, en minä kosi — — mutta minä en voi olla sitä sanomatta, minun täytyy tämä salaisuuteni paljastaa, toivoen siten parempaa rauhaa mielelleni ja tunteilleni — —
Olimme kauvan vaieten. Viimein tartuin minä hänen käteensä, pusersin sitä ja kysyin:
— Onko sinulla mitään minulle sanottavaa?
Hänellä oli kyyneleet silmissään kun hän vastasi, antaen kätensä olla minun kädessäni:
— Mitäpä minä siihen osaan sanoa — — olenhan minä sen huomannut, samoin kuin sinäkin kyllä olet — —