Hän puristi kauvan kättäni poislähtiessään.
Kemppainen kuuluu sen jälkeen eronneenkin ja perustaneen itselleen pienen välitys- ja asioimisliikkeen. Useita vuosia myöhemmin ovat asiat kuitenkin kääntyneet siksi, että hän nyt on naimisissa Miian kanssa.
He tulivat laivalla meitä tervehtimään ja ilmoittivat rouva Nurhosen aamupäivällä kuolleen. Sen pitempiin puheisiin emme jääneet. Näytti kuin tahtoisivat he meidän antaa olla kahden kesken.
Tieto rouva Nurhosen kuolemasta vaikutti taas raskauttavasti, vaikka mieliala Löfbergiläisten luona oli ollut mitä hilpein.
— Niin, sehän se kaikilla on lopuksi edessä, sanoi Hilma.
Minä johduin ajattelemaan mitenkä kuolemakin mahtaa olla suloista, kun näkee omaisensa, omat lapsensa aikuisina ja toimeentulohuolilta turvattuina ympärillään. Mutta kuolla tietäen ettei mitään ole maailmassa tehnyt, ei mitään aikaansaanut, kenenkään surematta ja osaaottamatta, sen täytyy olla raskasta ja rauhatonta. Ja väkisinkin jouduin taas ajattelemaan mitenkä toisin minunkin asiani voisivat olla, jos joku lehti elämäni korttipelissä olisi tullut oikealla ajalla toisin käytetyksi. Omituista olojen narripeliä sekin että hän, jota nytkin ajattelin, istui tässä vierelläni. Mutta hänellä on kuitenkin isä, hän on kasvanut vanhempainsa kodissa ja saanut osakseen omiensa huolta ja rakkautta, ja siksi hän on osaansa tyytyväinen. Minulta ovat vanhemmat kuolleet jo nuorena ollessani, enkä koskaan myöhemminkään ole saanut tuntea todellista osanottoa. Ja kuitenkin minä vielä vanhana miehenäkin mielelläni olisin oman äidin tuuditeltavana pienokaisena.
Löfbergiläiset puhuivat kaikellaista iloista ja vallatonta, jotenkin suoranaisesti viittaillen meidänkin aikamme jo tulleeksi. Me nauroimme, mutta ainakin minulla sydän pamppaili. Ja laivalla palatessamme tunsin minä samallaista halua kuin tuolla onnettomalla ajoretkellä. Teki taaskin, kun muutaman päivän perästä lähden tältä paikkakunnalta, enää koskaan tänne palaamatta, mieleni hyvästinä sanoa että tunteeni ovat samat kuin ennenkin, sama toivoton poltto rinnassani kuin kymmenen vuotta sittenkin.
Ja varsin ymmärrettävästi minä tämän sanoinkin. Hän ei nytkään vastannut mitään suoranaista, vaan sen sijaan hiljaisella äänellä kehoitteli minua jättämään lähtöaikeeni ja uudelleen rupeamaan tämän kaupungin asukkaaksi. Kauppias Koskinen kuuluu alkaneen elää säännöttömästi, asiansa ovat rappiolla, ja Hilma sanoi isänsä maininneen mitenkä mukavata minun nyt olisi ostaa hänen liikkeensä.
— Isä kyllä sinua auttaisi raha-asioissa, sanoi Hilma.
Olisihan sekin kohtalon ivaa joutua kilpailijaksi omalle entiselle itselleen, vanhempana hajoittamaan mitä nuorempana on rakentanut.