Kysyin eikö ollut ikävää jättää vaikutustaan sanomalehtimiehenä?
— Ei ollenkaan, vastasi hän. Minulle on tullut uusi vaikutuspiiri, kiitollisempi ja vastaanottavampi. Tarkoitan näitä, sanoi hän, sivellen vieressään seisovan poikansa hiuksia. Pienet voimani uhraan minä nyt etupäässä näitten kasvatukseen. Uudessa polvessa ovat suurimmat toiveet ihanteittansa onnistumiselle.
Illalla kävimme kauppaakin katsomassa. Kaikki ulkonainen oli pääasiassa entisellään. Pulpetti, jonka ääressä monena vuotena olin istunut, oli entisellä paikallaan konttorissa. Siinä istui nyt vaan toinen mies, John Nurhonen.
Kaikkia näitä vanhoja tuttuja esineitä katsellessani, en pysynyt tyynenä, vaan muutuin alakuloiseksi. Tunsin taas uudestaan saman raskaan tunteen, joka aina valtaa minut kun huomaan kuinka toimeton ja tarpeeton ihminen minä maailmassa olen.
Aivan kuin aatokseni aavistaen, sanoi Asplund:
— Muuta sinäkin takaisin vanhaan asuinkaupunkiisi. Koskisen liike olisi luullakseni ostettavissa.
Minä aivan kuin heräsin mietteistäni.
— Toivoisitko sinä sitä? kysyin.
— Toivoisin, ainakin minä tekisin sen, vastasi hän.
Ja nyt täällä kotona istuissani ja pikku Ainon pöydälleni jättämiä metsän kukkia katsellessani, huomaan todellakin mieliväni näin tehdä.