Nyt häväistyksen kalkin pohjahan
Mun annoit juoda, pappi pöyhkeä!
Mut malta, malta —
Abner.
Herra kuningas!
Saul (viitaten sinne, jonne Samuel läksi).
Tuoll' on sun kuninkaas, se nimi mulle
Vaan pilkkanimeks' suotta pantu on.
Abner.
En ihmettele, että solvatuksi
Nyt tunnet kuninkuutes kunnian.
Myös mieleni mun kävi karvahaksi,
Kun häpeällisen näin loukkauksen,
Mill' arvoasi polki Samuel,
Jok' ylpeytens' äärettömän peittää
Käskyillä Israelin Jumalan,
Jonk' kanssa kerskaa seurustelevansa.
Vaan istuimes' suupuheista ei kaadu,
Ei särje sitä pappein röyhkeys.
Mit' urhoisint' on Israelin maalla,
Se kasvanut on sankar'-hoitos alla,
Ja rakkaus tuo kaiken urhouden
Sen hoitajan luo, milloin vaara uhkaa,
Tueksi hälle, jonka turvissa
Se kunnian on tietä käydä saanut.
Sen mielestäni teit sa viisahin,
Ett' annoit myötä Samuelille;
Sen vaatii kansan taika-uskoisuus.
Näin vakavammaks saatit valtas vaan;
Sill' aikasi ei liene vielä tullut.
Saul.
Ma sua pyydän, mene leirihin
Ja sotajoukko käske kotihin.
En julkee äskeiseltä häpeältä
Mä näkyä nyt heille käskijänä.
Mä viivyn sua täällä vartomassa.
(Itsekseen Abnerin mentyä).
Jaa, Abner lienee ehkä oikeassa:
Ett' aikani ei vielä ole tullut.
Doeg (sivulla).